Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sämpylät ja leivät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sämpylät ja leivät. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. lokakuuta 2017

Limppu leipävuoassa

Tämä limpun kanssa kävi niin, että otin sen uunista ja jätin vuokaan vajaan tunnin saunavuoron ajaksi odottamaan. Leipä maistui saunan jälkeen älyttömän hyvältä, runsaan siirapin takia maku oli jouluisen makea ja siihen oli tullut limppumainen sitkeä ohut kuori. Voin ja juuston kera täydellinen iltapala.


1 leipä
Leipävuoka

3 dl vettä
1/3 hiivapalasta
1 tl suolaa 
0,5 dl vaaleaa siirappia
0,25 dl juoksevaa margariinia 
2 dl ruisjauhoja
6 dl vehnäjauhoja 

Sekoita mikrossa kädenlämpöiseksi lämmitettyyn veteen hiivapala, suola, siirappi, juokseva margariini ja ruisjauhot monitoimikoneella. Alusta löysähköksi ja pehmeäksi taikinaksi lopuilla jauhoilla. 

Revi vähän löysästä taikinasta paloja leivinpaperoituun leipävuokaan joka puolelle tasaisesti. Anna kohota noin 40 minuuttia. Paista 225 asteessa noin 25 minuuttia. Anna seistä hetki vuoassa. Nosta leipä pois vuoasta. Anna lämmön tasaantua vielä hetki ennen viipalointia.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Salaattipiirakka

Näitä on näkynyt siellä täällä, joten tässä oma versioni salaattipiirakasta. Kokeilin tehdä pohjaksi leivän ihan tavallisen suolaisen piirakkapohjan reseptillä, jota tykkään käyttää suolaisissa piirakoissakin, laitoin vain sekaan siemeniä, ja tämä sopikin ihan täydellisesti salaatin kaveriksi. Sopivasti makua ja mukavan rapea ja ohut. Tämä oli reilu iltapala kahdelle.



Piirakkavuoka tai muu sopiva vuoka

Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 rkl auringonkukansiemeniä
1 rkl kurpitsansiemeniä
1 dl maitoa
0,5 dl juoksevaa margariinia

Salaatti:
ruukkusalaattia
kirsikkatomaatteja
kurkkua
paprikaa
fetaa
avokadoa
viinirypäleitä
salaattikastiketta

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää maito ja juokseva ja sekoita hyvin. Lisää tarvittaessa vehnäjauhoja, että taikinasta tulee tarttumaton. Painele voidellun piirakkavuoan pohjalle, painele myös piirakalle lyhyet reunat vuoan laitoja vasten. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. Tee sillä välin salaattisekoitus valmiiksi. Irroita pohja vuoasta tarjoilualustalle ja täytä salaatilla ja ripottele päälle salaattikastiketta.

tiistai 7. helmikuuta 2017

Ruiskakkuset

Toinen suolainen resepti tässä peräkkäin. Nimesin nämä rapsakat teeleivät ruiskakkusiksi. Käytin kaurahiutaleiden tilalla ruisjauhoja normaalissa teeleipäreseptissä. Näistä tuli hyviä voin ja juuston kera iltapalaksi.


9 leipää

2 dl ruisjauhoja
2-3 dl vehnäjauhoja 
2 tl leivinjauhetta 
0,5 tl suolaa 
2 tl sokeria 
0,5 dl öljyä 
2 dl maitoa tai vettä 

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää öljy ja maito. Sekoita tasaiseksi. Jaa taikina lusikalla 9 kasaan leivinpaperin päälle pellille ja levitä lusikalla ohuiksi, pyöreiksi leiviksi. Paista 225 asteessa keskitasossa 10-15 minuuttia.

maanantai 6. helmikuuta 2017

Tomaattifocaccia

Tammikuun puolella tuli kokeiltua focacciaa kirsikkatomaatti-koristelulla.





vuoka tässä noin 20x15 cm

4-4,5 dl vehnäjauhoja 
2 dl vettä tai maitoa
1 rkl sokeria, kokeile 1 rkl hunajaa 
0,5 tl suolaa 
1/2 pss kuivahiivaa tai 1/3 hiivapala
1 rkl oliiviöljyä

Pinnalle esimerkiksi pari kirsikkatomaattia siivutettuna 


Lämmitä neste mikrossa. Lisää sokeri j olisi voinut käyttää isompaa vuokaa, tai sitten paistaa vähän matalammassa lämmössä hiukan kauemmina hitusen suolaa. Kuivahiivalla lisää nesteeseen pari desilitraa jauhoja ja kaada kuivahiiva jauhojen päälle ja sitten sekoita. Hiivapalalla murustele suoraan nesteeseen ja sekoita ja lisää sitten pari desiä jauhoja. Anna seistä puolisen tuntia, kunnes juuri kuplii.

Alusta taikina jauhoilla pehmeäksi. Lisää öljy lopuksi joka irroittaa taikinan käsistä ja kulhosta. Lisää vielä pikkusen jauhoja, jotta taikina ei jää öljyiseksi. Kaada vuokaan. Painele pinnalle esimerkiksi pari siivutettua kirsikkatomaattia. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.


lauantai 1. lokakuuta 2016

Porkkana-siemenleipä

Leipävuoassa leipää siemenillä ja porkkanaraasteella. Ensin piti tehdä sämpylöitä, mutta edelleen leivinpaperi uupui kaapista, niin taikina meni vuokaan.



Leipävuoka, 1 leipä

2,5 dl maitoa tai vettä
puolikas tai 1/3 osa hiivapalasta tai puolikas kuivahiivapussi
3 rkl siirappia tai hunajaa tai sokeria
2,0 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita

0,5 dl siemeniä (auringonkukan ja kurpitsan)
1 porkkanan raaste
1 tl suolaa
0,5 dl öljyä tai juoksevaa
noin 3,5 dl vehnäjauhoja

voiteluun öljy-vesiseosta 1:1

päälle esim. seesaminsiemeniä tai kuivattua rosmariinia

Lämmitä neste mikrossa. Sekoita joukkoon tuorehiiva. Lisää siirappi ja jauhot. Sekoita. Kääri kulho leivinpyyhkeellä ja anna seistä puolisen tuntia. Juuri on valmis, kun se kuplii ja on kohonnut.

Lisää juureen suola ja öljy ja siemenet ja raaste. Sitten jauhoja pikkuhiljaa sekoitellen taikinaa tasaiseksi, lisää tarvittaessa vielä jauhoja. Revi tarttuvaisesta taikinasta voideltuun vuokaan paloja, jolloin vuokaan jää taikinalle koloja kohoamisvaraksi. Voitele ja ripottele pinnalle esimerkiksi seesaminsiemeniä. Anna kohota 40 min. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia.

maanantai 29. elokuuta 2016

Patongit

Resepti uusimmassa Leivotaan-lehdessä. Normaalisti laitan sämpylätaikinaan enemmän öljyä ja sen kyllä huomasi; maku ei ollut aivan niin hyvä. Tässä myös käytettiin vain vehnäjauhoja. Normaalisti tulee laitettua aina lisäksi kaurahiutaleita tai ruisrouhetta.



2 patonkia

25 g hiivaa (laitoin 1/3 hiivapalasta)
3 dl vettä
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
noin 7 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva lämpimään veteen. Lisää suola ja öljy. Lisää jauhoja vähän kerrallaan, ja vaivaa muutama minuutti. Kohota liinan alla 45 minuuttia. Muotoile kaksi noin 30 cm pitkää patonkia pellille. Leikkaa viillot terävällä veitsellä. Anna kohota 30 minuuttia. Paista 250 asteessa noin 12-14 minuuttia.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Focaccia vuoassa

Tämä resepti on muokattu ja pienennetty uunivuokaan sopivaksi Ruokatorstai-kirjasta. Tuplataikinalla saa pellin kokoisen focaccian. Valmiita leipäruutuja voi pakastaa. Tuli niin ihanaa, että leivoin parin päivän sisään kahdesti. Tätä helppoa leipää pitää muistaa leipoa jatkossakin. Halutessaan voisi taikinaan upottaa täytteitä, mutta minusta parasta näin voin ja juuston kera.



Vuoka 20x30 cm

2 dl vettä tai maitoa
1 rkl sokeria tai hunajaa 
ripaus suolaa 
1/2 pss kuivahiivaa tai 1/3 hiivapala
4-4,5 dl vehnäjauhoja 
1 rkl oliiviöljyä

(Halutessasi pinnalle esimerkiksi tuoretta basilikaa tai rosmariinia tai muita yrttejä, karkeaa suolaa, oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja, fetaa) 


Lämmitä neste mikrossa. Lisää sokeri ja hitusen suolaa. Kuivahiivalla lisää pari desilitraa jauhoja ja kaada kuivahiiva jauhojen päälle ja sitten vasta sekoita. Hiivapalalla murustele suoraan nesteeseen ja sekoita että hiiva liukenee ja lisää sitten pari desiä jauhoja. Anna taikinan seistä puolisen tuntia, kunnes juuri kuplii. 

Alusta taikina jauhoilla pehmeäksi. Lisää öljy lopuksi joka irroittaa taikinan käsistä ja kulhosta. Lisää vielä pikkusen jauhoja, jotta taikina ei jää öljyiseksi. Kaada vuokaan ja nostata (5 min). (Painele pinnalle halutessasi täytteitä.) Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. Leikkaa paloiksi ja nautiskele heti.

(Hiivaa voi myös pakastaa, esimerkiksi valmiiksi purkkiin yksi kaupan hiivapala kolmeen osaan, niin on helppo ottaa tarvittaessa pakkasesta sopiva pala taikinaan. Jos käytät pakastettua hiivaa, muista lämmittää vesi hiukan lämpimämmäksi, että sulava hiiva ei jäähdytä nestettä liian kylmäksi, jolloin taikina ei kohoa.)

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Sämpylät

Ihan paras sämpyläresepti ikinä. Helppo tehdä, ei tarvitse juurikaan vaivata taikinaa. Sämpylöistä tulee pyöreitä ja sileitä. Kohotusvaihe tehdään alussa. Sämpylöitä on tullut tehtyä viime viikkoina useasti. Reseptin alkuperä on Cebicin blogista.



noin 10 kpl

2,5 dl maitoa tai vettä
puolikas tai 1/3 osa hiivapalasta tai puolikas kuivahiivapussi
3 rkl siirappia tai hunajaa tai sokeria
2,0 dl vehnäjauhoja 
0,5 dl ruisleseitä

1 tl suolaa 
0,5 dl öljyä tai juoksevaa
noin 3,5 dl vehnäjauhoja 

voiteluun tilkka öljy-vesiseosta 1:1 

Lämmitä neste mikrossa. Sekoita joukkoon tuorehiiva (jos käytät kuivahiivaa, lisää se jauhojen seassa nesteeseen.). Lisää siirappi ja jauhot. Sekoita. Kääri kulho leivinpyyhkeellä ja anna seistä puolisen tuntia. Juuri on valmis, kun se kuplii ja on kohonnut.

Lisää juureen suola ja öljy ja sekoita ja lisää sitten jauhoja pikkuhiljaa sekoitellen taikinaa tasaiseksi, lisää tarvittaessa vielä jauhoja. Pyöritä taikinasta noin 10 sämpylää pellille ja anna kohota liinan alla. Taikina saa olla pehmeää ja hiukan tarttuvaa; lisää jauhoja käsiin avuksi pyörittelyssä. Voitele. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Pecorino-skonssit

Pecorinojuustosta tai yhtä hyvin parmesaanista saa mukavasti makua skonsseihin, jotka ovat parhaimmillaan heti tuoreina.



10-12 kpl

7,5 dl vehnäjauhoja (laitoin 5 dl vehnäjauhoja ja 2,5 dl ruisrouhetta)
1 tl suolaa
1,5 tl leivinjauhetta
2 rkl sokeria
1 dl juoksevaa margariinia
1 muna
2 dl maitoa tai vettä
1-1,5 dl pecorinojuustoa
voiteluun öljyä

Sekoita yhteen jauhot, suola, leivinjauhe ja sokeri. Lisää juokseva margariini, maito ja muna sekä juustoraaste ja sekoita. Muotoile taikinasta pitkulainen ja noin 3 cm korkea leikkuulaudalla. Leikkaa kolmiomaisiksi paloiksi ja nostele pellille. Voitele öljy-vesiseoksella. Paista 250 asteessa noin 15 minuuttia. Halkaise ja syö voin ja juuston kanssa.

perjantai 5. helmikuuta 2016

Kaurainen leipä leipävuoassa

Tein hyväksi havaitulla reseptillä (blogissani täällä ja täällä) vähän erilaisen leivän leipävuoassa, jossa korvasin ruisrouheen kaurahiutaleilla ja siirapin hunajalla. Onnistui loistavasti ja tuli niin herkullista leipää, että oli tehtävä parin päivän päästä uusi iltapalaksi.





leipävuoka

1 leipä


puoli pussia kuivahiivaa
3 dl vettä
1 tl suolaa
0,25 dl hunajaa
0,25 dl juoksevaa margariinia
6 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita

Sekoita lämmitettyyn veteen suola, siirappi, juokseva margariini. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja lisää sekaan. Lisää jauhoja ja kaurahiutaleet ja alusta taikinaksi lopuilla jauhoilla. Revi vähän löysästä taikinasta paloja leivinpaperoituun leipävuokaan joka puolelle tasaisesti. Anna kohota noin 40 minuuttia. Paista 225 asteessa noin 25 minuuttia. Nosta leipä pois vuoasta ja kokeile pohjasta koputtamalla onko leipä kypsä. Kypsä leipä kuulostaa kumealta. Anna lämmön tasaantua vielä ennen viipalointia.

perjantai 13. helmikuuta 2015

Juustoiset teeleivät

Ihan paras resepti tämä kun haluaa helposti hyvää lämmintä leipää vaikkapa iltapalaksi. Tällä kertaa lisäsin taikinaan kermajuustoa.



5-6 leipää:

2 dl kaurahiutaleita 
2-3 dl vehnäjauhoja 
2 tl leivinjauhetta 
0,5 tl suolaa 
2 tl sokeria 
0,5 dl öljyä 
2 dl maitoa tai vettä 
kantti kermajuustoa raasteena/pieninä paloina

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää öljy ja maito ja juusto. Sekoita tasaiseksi. Jaa taikina lusikalla 5-6 kasaan leivinpaperin pälle pellille ja levitä lusikalla ohuiksi, pyöreiksi leiviksi. Paista 225 asteessa keskitasossa 10-15 minuuttia.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Leipä leipävuoassa

Herkullista itse tehtyä leipää leipävuoassa. "Leipää saa leipoa useamminkin" :) Viime kerralla laitoin auringonkukansiemeniä, nyt niitä ei ollut, siksi suluissa reseptissä. Reseptiä voi hyvin tuunata siemenillä, pähkinöillä tai kuivatuilla hedelmillä.


leipävuoka

puoli pussia kuivahiivaa tai 1/3 hiivapalasta
3 dl vettä tai maitoa
1 tl suolaa 
0,5 dl tummaa tai vaaleaa siirappia 
0,25 dl juoksevaa margariinia 
6 dl vehnäjauhoja 
2 dl ruisrouhetta
(0,5 dl auringonkukansiemeniä)

Sekoita lämmitettyyn veteen suola, siirappi, juokseva margariini ja hiiva (kuivahiiva sekoitetaan pieneen määrään jauhoja ja lisätään sekaan), ruisrouhe (ja auringonkukansiemenet). Alusta taikinaksi lopuilla jauhoilla. Revi vähän löysästä taikinasta paloja leivinpaperoituun leipävuokaan joka puolelle tasaisesti. Anna kohota noin 40 minuuttia. Paista 225 asteessa noin 25 minuuttia. Anna seistä hetki vuoassa. Nosta leipä pois vuoasta. Anna lämmön tasaantua vielä hetki ennen viipalointia.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Pitaleivät

Mahtavia muhkeita pitaleipiä tuli Annin uunissa-blogin reseptillä. Väliin meillä tuli rosvopaistia, goudajuustoa, majoneesia, kurkkua, tomaattia ja valkosipulisuolakurkkua.





6 kpl

Pitaleivät:
7 dl vehnäjauhoja
2,5 dl vettä
1/3 osa hiivapalasta
1 tl suolaa
1 rkl oliiviöljyä

Lämmitä vesi ja sekoita siihen hiiva. Lisää suola ja jauhot samalla sekoitellen. Lisää öljy loppuvaiheessa ja vaivaa kimmoisaksi. Anna nousta liinan alla 30 minuuttia. Lämmitä uuni 250 asteeseen. Pyöritä taikinasta 6 palloa ja kauli ne noin 1 cm paksuisiksi. Anna vielä kohota hetki. Paista noin 7 minuuttia. Täytä haluamillasi täytteillä.

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kaura-porkkanasarvi

Suolaisia sarvia sämpylätaikinasta, sisällä porkkanaa, kaurahiutaleita ja rakuunaa.


2 kpl

Sämpylätaikina:
2,5 dl maitoa
puolikas hiivapala
3 rkl hunajaa
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl ruisleseitä

1 tl sormisuolaa
0,5 dl öljyä
noin 3,5 dl vehnäjauhoja

Täyte:
3 porkkanaa

2 dl kaurahiutaleita
0,5 dl juoksevaa margariinia
2 tl rakuunaa
suolaa

Voiteluun:
tilkka veden ja öljyn sekoitusta 1:1

Lämmitä neste mikrossa. Sekoita joukkoon tuorehiiva. Lisää hunaja ja jauhot. Sekoita 5 minuuttia tasaiseksi ja nosta kulho lämpimään vesihauteeseen kohoamaan. Juuri on valmis, kun se kuplii ja on kohonnut.

Lisää juureen suola ja öljy ja sitten jauhoja pikkuhiljaa sekoitellen taikinaa tasaiseksi, lisää tarvittaessa vielä jauhoja.

Tee täyte raastamalla porkkanat ja sekoittamalla muut aineet joukkoon.

Jaa taikina kahteen osaan ja kauli ne leivinpaperille. Jaa täyte kahtia molemmille taikinalevyille ja rullaa ja aseta sarven muotoon. Viillä ja voitele ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Leipä leipävuoassa

Leivotaan-lehden limppuohjetta muutin vähän jauhojen osalta ja käytin kuivahiivaa. Alla ohje miten minä tein. Tulipas hyvää!




leipävuoka

1 limppu

puoli pussia kuivahiivaa
3 dl lämmintä vettä
1 tl suolaa
0,5 dl tummaa siirappia
0,25 dl juoksevaa margariinia
6 dl vehnäjauhoja
2 dl ruisrouhetta
0,5 dl auringonkukansiemeniä

Sekoita lämmitettyyn veteen suola, siirappi, juokseva margariini, kuivahiiva sekoitetaan pieneen määrään jauhoja ja lisätään sekaan, ruisrouhe ja auringonkukansiemenet ja alusta taikinaksi lopuilla jauhoilla. Revi vähän löysästä taikinasta paloja leivinpaperoituun leipävuokaan joka puolelle tasaisesti. Anna kohota noin 30-40 minuuttia. Paista 225 asteessa noin 25 minuuttia. Anna seistä hetki vuoassa. Nosta leipä pois vuoasta. Anna lämmön tasaantua vielä ennen viipalointia.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Juustoiset teeleivät

Teeleipiä on tullut tehtyä lähes joka viikko, niin hyviä ne ovat ja nopeitakin. Perusohje on napattu Talo kotimetsässä-blogista. Nyt lisäsin raastetut juustokäntyt taikinaan. Erilaiset siemenetkin sopivat hyvin. Ja voi pakastaa.



6 teeleipää

2 dl kaurahiutaleita (puurohiutaleita tai isoja hiutaleita)
2-3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
2 tl sokeria
2-3 dl juustoraastetta
0,5 dl öljyä
2 dl maitoa tai vettä

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää öljy ja maito. Sekoita tasaiseksi. Jaa taikina lusikalla 6 kasaan leivinpaperin päälle pellille. Ripottele päälle varovasti jauhoja ja taputtele ohuiksi, pyöreiksi leiviksi. Paista 225 asteessa keskitasossa 10-15 minuuttia.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Juustoskonssit

Leilalta muokattu skonssiresepti. Mukavia iltapalaksi voin ja juuston kanssa.


noin 15 kpl

5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl kauraleseitä
1 tl suolaa
1,5 tl leivinjauhetta
2 rkl fariinisokeria
1 dl juoksevaa margariinia
1 muna
2 dl maitoa
noin 2,5 dl kermajuustoa

voiteluun öljyä

Sekoita yhteen jauhot, suola, leivinjauhe ja sokeri. Lisää juokseva margariini, maito, muna ja juustoraaste ja sekoita. Muotoile taikinasta pitkulainen ja noin 3 cm korkea. Leikkaa kolmiomaisiksi paloiksi ja nostele pellille. Voitele öljyllä. Paista 250 asteessa noin 15 minuuttia.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Sämpylät

Niin hyviä! Tällä kertaa laitoin ruisjauhoja taikinaan. Resepti muokattu Cebiciltä.


10 kpl

1,5 dl maitoa
1 dl vettä
puoli pussia kuivahiivaa tai puolikas hiivapala
3 rkl siirappia tai hunajaa
2,5 dl sämpyläjauhoja

1 tl sormisuolaa
2,5-3 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
0,5 dl öljyä

voiteluun öljy-vesiseos noin 3+3 rkl tai kananmunaa

päälle esim. unikonsiemeniä, seesaminsiemeniä tai kuivattua rosmariinia

Lämmitä maito ja vesi reilusti kädenlämpöiseksi jos käytät kuivahiivaa ja kädenlämpöiseksi jos käytät tuorehiivaa. Sekoita nesteen joukkoon pieneen määrään jauhoja sekoitettu kuivahiiva tai tuorehiiva. Lisää siirappi tai hunaja ja loput sämpyläjauhot. Sekoita tasaiseksi ja nosta lämpimään vesihauteeseen kohoamaan. Juuri on valmis, kun se kuplii ja on kohonnut.

Lisää juureen suola, öljy ja jauhot. Alusta taikinaa tasaiseksi, lisää tarvittaessa jauhoja. Leivo taikinasta noin 10 sämpylää pellille ja anna kohota liinan alla. Voitele ja ripottele pinnalle esimerkiksi unikonsiemeniä. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

*ajastettu postaus*

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Teeleivät

Olivat mukavan rouheisia leipäsiä kaurahiutaleiden ansioista. Ehdottomasti uudelleen tehtävä! Resepti napattu Talo Kotimetsässä-blogista.


2 dl pikakaurahiutaleita (laitoin tavallisia kaurahiutaleita)
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 tl sokeria
½ dl öljyä
2 dl kylmää maitoa

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää öljy ja maito. Sekoita tasaiseksi. Jaa taikina 3-6 kasaan (riippuen siitä haluatko usemman pienen vai muutaman isomman) leivinpaperin pälle pellille. Ripottele päälle jauhoja ja taputtele ohuiksi, pyöreiksi leiviksi. Paista 225 asteessa keskitasossa 10-15 minuuttia.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Naan-leivät

Olivat todella hyviä, nämä Pirkka-lehden reseptillä tehdyt leipäset.


8 kpl

1 dl maitoa
1 1/2 dl maustamatonta jogurttia
2 dl vehnäjauhoja
1/2 ps kuivahiivaa
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
1 kananmuna
3 1/2 dl vehnäjauhoja
25 g voita tai margariinia

Sekoita maito ja jogurtti. Lämmitä seos 42-asteiseksi. Yhdistä kuivahiiva, sokeri ja suola vehnäjauhoihin, sekoita maito-jogurttiseokseen. Anna taikinajuuren kohota 20 minuuttia lämpimässä paikassa. Lisää taikinaan vatkattu kananmuna, sulatettu voi ja vehnäjauhot. Alusta taikina tasaiseksi. Paloittele taikina 8 osaan ja painele pyöreiksi (halk. 12 cm) leiviksi. Nosta leivinpaperin päälle pellille, kohota 10 minuuttia ja paista 225-asteisessa uunissa 8 - 10 minuuttia. Voitele kuumat leivät sulatetulla rasvalla, peitä leivinliinalla ja tarjoa lämpiminä