Wicked Sweet Kitchen-blogin ohje mutta pienennettynä. Taivaallisia brownieita; tahmaisen suklaisia ja kinuskimaisen makeita ja suussasulavia ja ihan parhaita! Sopivat syötäväksi lähes suoraan uunista tai sitten kylminä. Näitä voi myös pakastaa.
15x20 cm suorakaiteen muotoinen lasivuoka
noin 12-15 palaa
75 g voita
100 g tummaa suklaata
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
0,25 tl suolaa
1,5 dl vehnäjauhoja
noin 2/3 kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa
Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vuoraa vuoka leivinpaperilla. Paloittele suklaa. Sulata voi mikrossa. Lisää suklaa ja sekoita kunnes seos on tasaista. Tarvittaessa käytä mikrossa hetken aikaa. Lisää myös kaakaojauhe ja sekoita tasaiseksi.
Kun on seos on jäähtynyt lisää sokeri ja suola ja sekoita että sokeri sulaa. Lisää kananmunat yksitellen taikinan sekaan, sekoita jokaisen jälkeen. Kääntele lopuksi jauhot sekaan. Levitä brownie-taikinasta vuokaan puolet ja levitä päälle puolet kinuskiksi keitetystä kondensoidusta maidosta, päälle loput taikinasta ja vielä loput kinuskit. Marmoroi vähän lusikalla kerroksia sekaisin. Paista brownieta keskellä uunia n. 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin ennen leikkaamista.
Ohje uusimmasta Leivotaan-lehdestä. Laitoin vain fariinisokerin tilalta koko määrän tavallista sokeria ja pienensin mantelimassan määrän sopimaan yhteen mantelimassapötköön. Tein myös suklaakuorrutteen kakun päälle jota alkuperäisessä ei ollut. Hirmu hyvää pehmeätä ja makeata kakkua. Mukavaa Pääsiäistä!
leipävuoka
Kakku:
100 g voita
1,5 dl sokeria
2 munaa
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
150 g mantelimassaa
Kuorrute:
0,5 dl kuohukermaa
50 g tummaa suklaata
1 tl voita
strösseleitä
Raasta mantelimassa. Sulata voi ja anna jäähtyä. Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi. Sekoita yhteen vehnäjauho, leivinjauhe ja kardemumma ja kääntele sekaan voisulan ja manterimassaraasteen kanssa. Kaada voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 180 asteessa noin 40 min. Kumoa.
Tee kuorrute kuumentamalla kerma kattilassa ja lisäämällä suklaa paloina. Sekoittele ja lämmitä lisää että suklaa sulaa kokonaan ja lisää voinokare ja sekoita tasaiseksi. Kaada jäähtyneen kakun päälle ja koristele esimerkiksi strösseleillä. Säilytä kakku huoneenlämmössä.