lauantai 22. kesäkuuta 2024

Juhannuskakku

 Hyvää juhannusta!



16 cm irtopohjavuokarengas

2 MUNAN KAKKUPOHJA

2 kananmunaa
0,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,25 tl leivinjauhetta

Vaahdota kananmunat ja sokeri vaahdoksi koneella. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää siivilän läpi massan joukkoon varovasti sekoittaen. Voitele ja jauhota irtopohjavuoka vehnäjauhoilla, mutta kakkurengasta ei tarvitse. Paista 160 asteessa noin 15-20 min. Kokeile kypsyys tikulla.

Kun otat kakun pois uunista, pudota vuoka tai pelti jossa kakkurengas on, noin 15 cm päästä ilmasta pöydälle (jonkun pehmeän pannunalusen tms päälle).

Irroita jäähtynyt kakku vuoasta ja kääri se kelmuun ja jätä huoneenlämpöön yöksi.


KOSTUTUS:

noin 0,8 dl maitoa


TÄYTE YHTEEN VÄLIIN:

mansikoita pilkottuna

Vaniljakreemi:

0,5 dl vaniljakreemijauhetta
1,25 dl kylmää maitoa
1,25 dl vispikermaa

0,25 tl vaniljasokeria

Sekoita vaniljakreemijauhe kylmään maitoon nopeasti. Vispaa kreemiä muutama minuutti.
Vispaa kerma ja sekoita valmis vaniljakreemi sekaan. Lisää vaniljasokeri.

Käytä apuna reunakalvoa kakun kokoamisessa. Pienen määrän mahdollisesti ylijäänyttä kreemiä voit levittää kakun pinnalle.


Jätä kakku yön yli jääkaappiin.


KORISTELU:

Sokerimassaa päälle 16 cm ympyrä ja kukkakoristeet

Reunoille 0,75 dl vispikermaa vispattuna ja ohuesti levitettynä nakukakku-tyyliin.


sunnuntai 26. toukokuuta 2024

Raparperikakku

Kinuskikissan reseptillä tehty. Ensimmäistä kertaa tein paahdettua valkosuklaata. Hyvää oli.





 

lauantai 4. toukokuuta 2024

Omena-mascarponejuustokakku

Itse keksitty resepti. Halusin kokeilla maistuuko mascarpone kakussa hyvältä, kun siihen ei sekoiteta mitään makuaineita. Ja erittäin hyvää oli.



24 cm irtopohjavuoka


Pohja:

60 g voita

1 dl jauhoja

0,25 dl sokeria


Sulata voi, lisää muut. Sekoita palloksi. Painele lusikalla 24 cm vuokaan jossa leivinpaperiympyrä. Paista 180 asteessa noin 5-10 min lähes kullanruskeaksi. Anna jäähtyä. Irroita vuoka.


Omenakompotti:

1 iso omena jonagold

0,25 dl sokeria

puolikkaan sitruunan mehu

1 tl kanelia

10 g voita


Keitä kattilassa noin 5-10 min. Lopussa lisää voi. Kaada puhtaaseen kulhoon jäähtymään.


Täyte:

2 dl vispikermaa

250 g mascarponejuustoa

0,25 dl tomusokeria


Vispaa vispi. Sekoita mascarpone toisessa kulhossa sekaisin ja vatkaa vispin joukkoon. Lisää tomusokeri ja sekoita.


Kasaa kakku suoraan tarjoiluastialle käyttäen apuna reunakalvoa ja irtopohjavuoan rengasta. Pohjalle keksipohja leivinpapereineen. Päälle omenakompotti. Pinnalla juustokakkutäyte. Tasoita pinta lusikalla.



Koristelu: valkosuklaata

tiistai 2. huhtikuuta 2024

Pääsiäiskakku

Tässä kakussa pääsiäispupu on kaivautunut kakkuun, niin että multa roiskuu 😀 Täyte sitruunaa ja kookosta.




20 cm kakkurenkaassa tehty pohja


Pohja:

4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota (huoneenlämpöiset) kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää siivilän läpi massan joukkoon varovasti sekoittaen. Voitele ja jauhota vuoka vehnäjauhoilla, mutta ei rengasta. Paista 175 asteessa noin 30 min. Kokeile kypsyys tikulla.


Kostutus:

2 dl maitoa


Kookoskerma yhteen väliin:

2 dl kookosmaitoa

0,25 dl sokeria

1 rkl perunajauhoja

1,5 dl vispikermaa


Kattilaan kookosmaito, sokeri, perunajauho. Kuumenna kunnes kiehahtaa ja sakeutuu, ota pois liedeltä. Kaada sopivaan kulhoon. Jäähdytä jääkaapissa. Vispaa vispi, sekoita kiisseli ja vispi yhteen.



Sitruunakerma yhteen väliin:


0,5 dl sokeria
0,5 dl vettä
1 sitruunan mehu

1 sitruunan raastettu kuori
1 rkl perunajauhoja
1,5 dl vispikermaa


Laita kattilaan kaikki aineet lukuun ottamatta vispiä. Sekoita hyvin ja anna kuumentua kattilassa kunnes kiehahtaa. Anna jäähtyä hyvin. Vaahdota vispi ja lisää sen joukkoon hyvin jäähtynyt sitruunakiisseli.



Koristelu:


2,5 dl flora vispiä

koristeet sokerimassaa

tummaa suklaata (fazer) raastettuna


Vispaa flora vispi. Kuorruta ensin kakku ohuesti ja pursota lopulla määrällä. Tuplaa määrä jos haluat pursottaa myös reunat. Itse jätin reunat vain ohuesti vispillä kuorrutettuina.





torstai 14. maaliskuuta 2024

Paistettu mustikkajuustokakku

Todella ihanan pehmeä uunissa paistettu juustokakku. Tätä olen tehnyt jo kerran 14 vuotta sitten ja löytyy blogistakin.

Resepti yhdistetty useista lähteistä.


Pohja 24 cm irtopohjavuokaan:
200 g leivontamargariinia
1 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 munaa

Sekoita ainekset keskenään tasaiseksi massaksi ja laita jääkaappiin täytteen teon ajaksi.
Laita irtopohjavuokaan leivinpaperi ylös reunoille asti.

Täyte:
625 g mascarponejuustoa (2,5 pakettia)
purkki kondensoitua maitoa
0,6 dl sokeria
1 rkl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
4 kananmunaa
noin 2 dl mustikoita

Laita uunin pohjalle korkeareunainen pelti johon kuumaa vettä puolilleen. Lämmitä uuni 150 asteeseen.
Sekoita mascarponejuusto pehmeäksi. Lisää kondensoitu maito purkista ja sekoita. Sekoita yhteen sokeri, vehnäjauho ja vaniljasokeri ja lisää seokseen. Sekoita kananmunat yksitellen joukkoon vain sen aikaa että sekoittuvat.
Painele taikina vuokaan ja reunoille. Kaada puolet täytteestä pohjan päälle, lisää puolet mustikoista, lisää loput täytteestä ja loput mustikat päälle. Paista 150 asteisessa uunissa noin 75 minuuttia. Keskeltä jää hyllyväksi. Sammuta uuni ja anna juustokakun seistä uunissa vielä 1-4 tuntia. Tunnin päästä ota nuolija ja pyöritä sillä kakku vuoan reunoista irti. Nosta jäähtymään huoneenlämpöön ja lopulta jääkaappiin yön yli.



tiistai 26. joulukuuta 2023

Ranskalainen jouluhalko

Hyvää joulua!



Yhdistetty kahdesta eri reseptistä:

https://www.meillakotona.fi/reseptit/jouluhalko-buche-de-noel

https://www.vihrealanka.fi/teemat/hiustenhalkojan-jouluhalko/

POHJA:

3 kpl munaa

1 1/2 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

1/2 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

 

TÄYTE:

2 keltuaista

1 dl tomusokeria

1,25 dl maitoa

1 tl vaniljasokeria

+

125 g voita

+

100 g tummaa suklaata

0,5 dl kuohukermaa

 

KUORRUTUS:

175 g voita

1 1/2 dl tomusokeria

1 rkl kaakaojauhetta (tummaa)

2 rkl rommia (Captain Morgan)

1 rkl kahvijuomaa vahvaa, voi jättää pois

 

KORISTELU:

marsipaania (värjätty pastaväreillä)

 

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla.

Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe ja kääntele ne muna-sokerivaahtoon.

Levitä seos leivinpaperille ja paista levyä noin 5-9 minuuttia. Anna jäähtyä. Kumoa valmis levy puhtaalle leivinpaperille.

Täyte: Sekoita kattilassa keltuaiset, tomusokeri ja maito. Nosta kattila liedelle ja keitä seosta, kunnes se sakenee ja pulpahtaa. Sekoita koko ajan. Nosta seos syrjään jäähtymään ja lisää sitten vaniljasokeri ja jätä jäähtymään huoneenlämpöön.

Vaahdota huoneenlämpöinen voi hyvin sähkövatkaimella. 

Paloittele suklaa ja sulata se varovasti kerman kanssa kattilassa tai mikroaaltouunissa. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Lisää jäähtynyt suklaakerma vaahdotettuun voihin vähän kerrallaan lusikalla sekoittamalla.

Yhdistä lopuksi jäähtynyt vaniljakiisseli vähän kerrallaan suklaakerma-voi-seokseen lusikalla sekoittamalla. Nosta täyte jääkaappiin jäähtymään hetkeksi.

(Ei tarvitse kostutusta.)

Täytä täytteellä ja rullaa levy napakaksi kääretortuksi. Voit jättää halon yöksi jääkaappiin.

Kuorrutus: Vatkaa voi vaahdoksi. Lisää muut aineet ja vatkaa tasaiseksi.

Kuorruta halko joko pursottamalla kuorrutusta tai levittämällä se veitsellä. Nosta halko jääkaappiin tai viileään paikkaan.

Koristele ranskalainen jouluhalko marsipaanilla tai mantelilastuilla tai makeisilla.



keskiviikko 2. elokuuta 2023

Ruusukakku

Sokerimassa-ruusuilla koristeltu prinsessakakku matkasi mukana sukutapaamiseen. Täytteenä vaniljakreemiä ja vadelmahilloa.



Kääretorttupohja:

4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta 


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon varovasti. Levitä leivinpaperille tasaisesti. Paista uunissa 225 °C 7-10 min. Kumoa leivinpaperille.


Tee neljä ympyrää kulhoilla: yksi täytettävän kulhon avulla, kaksi keskikokoisella kulholla ja yksi pienellä kulholla.


Kokoa kelmutettuun kulhoon.


Täyte:


3 dl vispikermaa vispattuna + 1,5 purkkia Valion vaniljakreemiä sekä vadelmahilloa



Kostutus noin 1 dl maitoa.


Anna kakun tasoittua jääkaapissa yön yli.

Kumoa tarjoiluvadille ja irroita kulho ja kelmu.


Sokerimassan alle kerros samaa täytettä:

1 dl vispikermaa vispattuna + puoli purkkia Valion vaniljakreemiä.


Varaa 250 g sokerimassaa kakun päällystämiseen + vähän koristeluihin, ruusuihin ja lehtiin (tee koristeet edellisenä päivänä.)




sunnuntai 30. lokakuuta 2022

Sitruuna-toscakakku

Ihana sitruunakakku, jossa on pinnalla rapea ja kinuskinen mantelikuorrutus.


Kakku:

100 g voita tai 1 dl juoksevaa margariinia
1,25 dl sokeria
2 munaa
1,75 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
yhden sitruunan mehu (ja kuori halutessasi)

Toscakuorrutus:


50 g voita

0,1 dl fariinisokeria

033 dl vaaleaa tai tummaa siirappia

1 rkl vehnäjauhoja

1 rkl maitoa

100 g mantelilastuja


Uuni 175 astetta

Vuoka 25x15 cm, voideltu ja jauhotettu


Sekoita pehmeä voi tai juokseva margariini ja sokeri yhteen. Lisää sitruunan mehu ja halutessasi raastettu kuori ja sekoita. Lisää kananmunat ja sekoita. Lisää jauhot, leivinjauhe ja sekoita. Paista 175 asteessa noin puoli tuntia tai kunnes kypsä ja kellanruskea.


Tee sillä aikaa tosca kattilassa: sulata voi, lisää sokeri, siirappi, jauhot ja maito, kiehauta pari minuuttia, ota pois liedeltä, lisää mantelilastut ja sekoita hyvin. Ota kakku uunista ja levitä toscakuorrutus kakun päälle. Paista vielä uunissa noin 10-15 min että pinta saa väriä.

lauantai 29. lokakuuta 2022

Kaakaokakku sitruunakuorrutteella

Tämä kakku on tahmean pehmeää ja maistuu suklaiselta. Sitruunakuorrute antaa mukavan kirpeän lisän.


75 g voita tai 0,75 dl juoksevaa margariinia

1,5 dl sokeria

0,5 dl kaakaojauhetta

0,5 tl leivinjauhetta

1 kananmuna

1 dl vehnäjauhoja

Kuorrute:

50 g tuorejuustoa

25 g pehmeää voita

1,6 dl tomusokeria

1 sitruunan kuori


Uuni 175 astetta.

Vuoka 20x15 cm, voitele ja jauhota

Sulata voi tai käytä juoksevaa margariinia, lisää sokeri, kaakaojauhe ja leivinjauhe ja sekoita. Sekoita joukkoon kananmuna. Lisää jauhot ja sekoita hyvin. Kaada vuokaan. Paista noin 20-25 min. Anna jäähtyä.

Kuorrute: sekoita kaikki yhteen, levitä kakun päälle.

keskiviikko 28. syyskuuta 2022

Syyskakku

Syksyinen täytekakku sokerimassakoristeilla, täytteenä vaniljakreemikermaa ja mustikkakermaa.




16-17 cm kakkurengas

Kakkupohja:

3 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää siivilän läpi massan joukkoon varovasti sekoittaen. Voitele ja jauhota vuoka vehnäjauhoilla, mutta ei rengasta. Paista 175 asteessa noin 25 min. Kokeile kypsyys tikulla. Halkaise kolmeen osaan.


Kostutus: 1,5 dl maitoa


Vaniljakreemikerma yhteen väliin:

0,5 dl vaniljakreemijauhetta
1,25 dl kylmää maitoa
1,25 dl vispikermaa

Sekoita vaniljakreemijauhe kylmään maitoon nopeasti. Vispaa kreemiä muutama minuutti.
Vispaa kerma ja sekoita valmis vaniljakreemi sekaan.


Mustikkakerma yhteen väliin:

100 g pakastemustikoita
0,125 dl sokeria
0,25 tl vaniljasokeria
0,5 rkl kylmää vettä
0,5 rkl perunajauhoja tai maissitärkkelystä
1,5 dl vispikermaa


Tee ensin kiisseli. Sulata mustikat kattilassa kiehuvaksi ja soseeksi. Lisää sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita yhteen kylmä vesi ja perunajauho tai maissitärkkelys. Ota kattila liedeltä ja kaada sekoittaen suuruste joukkoon. Laita liedelle vielä hetkeksi että pulpahtaa/kiehahtaa ja ota taas pois. Anna jäähtyä täysin jääkaapissa. Vispaa vispi vaahdoksi. Lisää jäähtynyt kiisseli varovasti nostellen ja sekoittaen.


Eriste sokerimassan alle: vispaa 1 dl vispikermaa


Sokerimassa: 2x250 g, pienestä määrästä tehty koristeet muoteilla, loppu sokerimassa kaulitaan ohueksi silikonimatolla ja tomusokerin avulla, nostetaan kakun päälle, tasoitetaan reunat varovasti venyttämällä.