Resepti löytyy Kauhaa ja rakkautta-blogista. Kiva appelsiinin makuinen ja erilainen kakku oliiviöljyn takia.
24 cm irtopohjavuoka
2 appelsiinia
2 1/2 dl sokeria
1 dl maustamatonta jugurttia (laitoin kreikkalaista jogurttia)
3 munaa
1 1/2 dl extra virgin -oliiviöljyä
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
Pese appelsiinit huolella ja raasta kuoret pieniteräisellä raastimella. Raasta vain oranssi osa, älä kitkerää valkoista. Purista appelsiineista mehu ja mittaa siitä kakkua varten 1 dl. Kulauta loput kurkusta alas.
Sekoita keskenään raastettu appelsiininkuori ja sokeri. Sekoita joukkoon jugurtti sekä appelsiinimehu. Vatkaa kevyesti (ihan käsivatkaus haarukalla tms. riittää) kananmunat yksi kerrallaan sekä oliiviöljy. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää kuivat aineet märkien aineiden joukkoon. Älä sekoita enempää, kuin on tarpeen. Voitele halkaisijaltaan n. 22-24-senttinen kakkuvuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista kakkua 175-asteisessa uunissa n. 50 minuuttia, tai kunnes kakun keskelle tökätty hammastikku tulee puhtaana ulos. Varo paistamasta liian kuivaksi.
Koristelin pinnan tomusokerilla.
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
Omena-kauramurupiirakka
Perus-omppupiirakka sai ihanan kauramurun pintaansa.
piirakkavuoka
Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1,25 dl sokeria
0,75 dl juoksevaa margariinia
1 muna
1 dl maitoa
Pinnalle:
3 omenaa
Kauramuru:
0,5 dl juoksevaa margariinia
0,5 dl sokeria
1 dl kaurahiutaleita
Sekoita vehnäjauho, leivinjauhe, vaniljasokeri, sokeri ja juokseva margariini. Lisää maito ja muna. Sekoita nopeasti löysäksi taikinaksi. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle. Pilko omenat viipaleiksi ja asettele päälle. Yhdistä kuorrutuksen ainekset ja ripottele omenoiden päälle. Paista piirakka 225 asteessa noin 20-25 minuuttia.

tiistai 18. syyskuuta 2012
Pullaa
Pulla on parasta :D
noin 12 isoa pullaa
Taikina:
3 dl maitoa
25 g hiivaa
0,75 tl suolaa
1 dl sokeria
2 tl kardemummaa
7,5-9,5 dl vehnäjauhoja
100 g sulatettua voita
Täyte:
margariinia/ingmariinia/oivariinia, sokeria tai fariinisokeria, kanelia
Voiteluun:
kananmunaa
Koristeluun:
raesokeria
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää suola, sokeri ja kardemumma. Sekoita joukkoon puolet jauhoista (4 dl) ja vatkaa taikinaa, että muodostuu parempi sitko. Lisää joukkoon jauhoja (2 dl) sekoittaen. Lisää sulatettu rasva. Lisää loput jauhot vähitellen. Alusta taikinaa kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Peitä kulho ja laita lämpimään vesihauteeseen kohoamaan kaksinkertaiseksi.
Kauli taikina ja levitä päälle margariinia ja ripottele sokeria ja kanelia. Kohota pullat liinalla peitettynä. Voitele kohonneet pullat kananmunalla ja koristele raesokerilla. Paista pullia 225 asteessa noin 10-15 min.

maanantai 17. syyskuuta 2012
Porkkanasämpylöitä
Maailman paras sämpyläohje mielestäni, ohje on muokattu Cebiciltä.
10 kpl
1,5 dl maitoa
1 dl vettä
puoli pussia kuivahiivaa tai puolikas hiivapala
3 rkl siirappia tai hunajaa
2,5 dl sämpyläjauhoja
1 tl sormisuolaa
2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sämpyläjauhoja
0,5 dl öljyä
voiteluun öljy-vesiseos noin 3+3 rkl tai kananmunaa
päälle esim. unikonsiemeniä, seesaminsiemeniä tai kuivattua rosmariinia
Lämmitä maito ja vesi reilusti kädenlämpöiseksi jos käytät kuivahiivaa ja kädenlämpöiseksi jos käytät tuorehiivaa. Sekoita nesteen joukkoon pieneen määrään jauhoja sekoitettu kuivahiiva tai tuorehiiva. Lisää siirappi tai hunaja ja loput sämpyläjauhot. Sekoita tasaiseksi ja nosta lämpimään vesihauteeseen kohoamaan. Juuri on valmis, kun se kuplii ja on kohonnut.
Lisää juureen suola, öljy ja jauhot. Alusta taikinaa tasaiseksi, lisää tarvittaessa jauhoja. Leivo taikinasta noin 10 sämpylää pellille ja anna kohota liinan alla. Voitele ja ripottele pinnalle esimerkiksi unikonsiemeniä. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012
Banaani-suklaatiikeri
Tummenneista banskuista piti keksiä jotain, joten googlasin reseptin täältä.
torvikakkuvuoka
50 g tummaa suklaata
6 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
200 g voita
2 banaania
3 kananmunaa
3 dl sokeria
2 rkl kaakaojauhetta
50 g tummaa suklaata
6 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
200 g voita
2 banaania
3 kananmunaa
3 dl sokeria
2 rkl kaakaojauhetta
Rouhi suklaa. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Vatkaa voi vaahdoksi. Soseuta banaani ja vatkaa voivaahdon sekaan.
Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhot siivilän läpi. Lisää voi-banaani-seos ja sekoita tasaiseksi.
Laita n. 1/3 taikinasta eri kulhoon ja sekoita siihen kaakaojauhe ja suklaarouhe.
Laita voideltuun (ja jauhotettuun) torvikakkuvuokaan ensin vaaleaa, sitten tumma väliin ja päälle vaaleaa. Nostele kahdella haarukalla reunasta ja keskeltä ylöspäin koko matkalta. Paista 175 asteessa noin tunti.
perjantai 7. syyskuuta 2012
Omena-kaurapaistos rommilla
Anoppi antoi omenoita (valkeaa kuulasta). Sattumalta juuri tänään eteen tuli uusi resepti omena-kaurapaistoksesta, johon tulee rommia. Pitihän se heti kokeilla. Hyvää! Rommi ei maistunut juurikaan, mutta ihanan kosteita ja maukkaita tuli omenalohkoista. Resepti Pumpkin jamilta pienennettynä.
Vuoka 35x25 cm tai muu
4-5 omenaa
0,25 dl rommia
0,5 tl kanelia
75 g voita
0,75 dl fariinisokeria
2 dl kaurahiutaleita
Vuoka 35x25 cm tai muu
4-5 omenaa
0,25 dl rommia
0,5 tl kanelia
75 g voita
0,75 dl fariinisokeria
2 dl kaurahiutaleita
Kuori ja lohko omenat laakeaan, voideltuun uunivuokaan. Kaada päälle rommi ja anna marinoitua niin kauan kuin maltat (käytännössä kuitenkin vartista pariin tuntiin). Ripottele pinnalle kanelia. Sulata voi ja lisää fariinisokeri ja kaurahiutaleet. Levitä seos omenalohkojen päälle. Paista paistosta 200-asteisen uunin alaosassa noin 30 minuuttia. Tarjoile vaniljakastikkeen tai -jäätelon kanssa.
tiistai 4. syyskuuta 2012
Miljonäärin murotaikinaneliöt
Mielettömän makeita herkkupaloja nämä, onneksi tein vain puolikkaan satsin. Ohje Hellapoliisilta. Suluissa muutokset mitkä tein.
vuoka 35x25 cm
16 kpl
Taikina:
125 g voita (laitoin 100 g)
3 dl vehnäjauhoja
4 rkl sokeria
0,5 dl tomusokeria
1 tölkki (n. 400 g) kondensoitua maitoa, keittämätöntä
16 kpl
Taikina:
125 g voita (laitoin 100 g)
3 dl vehnäjauhoja
4 rkl sokeria
Täyte:
50 g voita0,5 dl tomusokeria
1 tölkki (n. 400 g) kondensoitua maitoa, keittämätöntä
Pinnalle:
100 g maitosuklaata (laitoin Fazerin tummaa)
Nypi rasva ja vehnäjauhot murumaiseksi seokseksi, lisää sokeri joukkoon. Painele taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (noin 35x25 cm), pistele haarukalla. Paista 200 asteisen uunin alimmalla ritilätasolla n. 20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea.
Mittaa kattilaan voi, tomusokeri ja kondensoitu maito, keittele miedolla lämmöllä koko ajan hämmennellen viitisen minuuttia. Varo polttamasta pohjaan. Voit keittää seosta myös vesihauteessa. Anna seoksen jäähtyä, silloin se jähmettyy ja on paremmin levittyvää.
Levitä seos jäähtyneen pohjan päälle ja nosta kylmään jähmettymään.
Kun pinta tuntuu tahmaiselta, mutta kiinteältä, sulata paloiteltu maitosuklaa lautasella esimerkiksi mikrossa puolen minuutin jaksoissa. Levitä sula suklaa pinnalle. Leikkaa pieniksi paloiksi, sillä kovettunutta suklaata on myöhemmin vaikea leikata. Nosta kylmään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)