12 kpl
100 g pehmeää voita
1,5 dl sokeria
1 muna
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaurahiutaleita
1 tl kardemummaa
0,5 tl leivinjauhetta
n. 1,5 dl tuoreita tai jäisiä mustikoita
Vatkaa huoneenlämmössä pehmentynyt voi sokerin kanssa kuohkeaksi ja lisää muna ja sekoita. Sekoita keskenään jauhot, kaurahiutaleet, kardemumma ja leivinjauhe. Sekoita ne seoksen joukkoon ja kääntele joukkoon mustikat. Ota taikinasta reiluja ruokalusikallisia jleivinpaperin päälle ja litistä hieman, mutta älä paina ihan litteiksi. Jätä palleroiden väliin reilusti tilaa, sillä keksit leviävät melko paljon uunissa. Neljä keksiä mahtuu yhteen riviin. Paista 200-asteisessa uunissa n. 12 minuuttia, kunnes keksit ovat kullanruskeita.
Hei! Voiko näitä pakastaa vai kärsiikö pakkasessa?
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
PoistaEn ole kokeillut keksien pakastamista. Luulen että voi, kunhan ei pakasta niitä päällekkäin.
Poistamun kaurakeksit on violetteja
VastaaPoistaHelpoiten välttää värjääntymisen, kun käyttää jäisiä mustikoita ja sekoittaa taikinaa mahdollisimman vähän.
Poista