Mustikkakausi jatkuu. Kinuskikissan reseptillä tein piirakan käyttämällä omenoiden sijaan tuoreita mustikoita. Olen tehnyt samaa aiemmin omenoillakin. Pikkuisen parempaa oli tämä versio :) Veneolosuhteissa pikkuisen hankala tehdä... Pienikin aalto ja täytettä läikkyi yli reunojen...
piirakkavuoka
Pohja:
3,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
ripaus suolaa
125 g voita
2 rkl vettä
Täyte:
1 tölkki kondensoitua maitoa (ei keitettyä)
1,5 dl maitoa
2 munaa
1 vaniljatanko
noin 5 dl tuoreita mustikoita
Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja suola. Lisää voi ja nypi tasaiseksi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä piirakkavuokaan. Sekoita yhteen kondensoitu maito purkista, maito, kananmunat ja vaniljatangon siemenet. Kaada pohjan päälle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia ja ripottele sitten päälle mustikat ja paista vielä noin 10 minuuttia. Suojaa tarvittaessa foliolla jos reunat uhkaavat tummua.
sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
maanantai 23. heinäkuuta 2012
Mustikkapiirakka
Saaresta keräsimme mustikoita ja leivoin niistä ihanan mustikkapiirakan. Ensimmäisen virallisen lomapäivän kunniaksi :D
piirakkavuoka
Murotaikina:
100 g voita tai 1 dl juoksevaa margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Päälle:
puoli litraa tuoreita mustikoita
Tarjoiluun:
kevyesti vispattua flora vanillaa
Vatkaa voi ja sokeri. Lisää muut aineet. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle. Ripottele päälle tuoreet mustikat. Paista 225 asteessa n. 20 minuuttia. Anna hetki jäähtyä. Tarjoile kevyesti vispatun vanillakastikkeen kera.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
Ruukkukakku
Tämä yrittää olla jonkin sortin ruukkukakku :) Reunat tein marsipaanisuikaleista. Täytteenä on vadelmakerma. Pitää vähän juhlistaa kun parin päivän päästä koittaa vihdoin kesäloma :D
18 cm irtopohjavuoka
Pohja:
3 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Kostutus:
1,5 dl vettä + pari tippaa vanilja-aromia
Vadelmakerma:
100 g pakastevadelmia
0,25 dl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
1 rkl kylmää vettä
1 rkl perunajauhoja
2 dl vispikermaa
Koristeet:
Pinnan alla ohut kerros turkkilaista jogurttia, toimiikin muuten hyvin.
Pinta päällä sokerimassaa värjättynä pastavärillä.
Reunat mustasta marsipaanista tehtyjä suikaleita.
Kukat vaahtokarkin makuista kaulintamassaa.
Kukissa nonparelleja ja pehmeitä helmiä kiinnitettyinä sokerikuorrutuksella tuubista.
Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää siivilän läpi massan joukkoon varovasti sekoittaen. Voitele ja jauhota vuoka vehnäjauhoilla. Paista 175 asteessa noin 25 min. Kokeile kypsyys tikulla. Anna hetki jäähtyä.
Jaa täyte kahteen osaan ja täytä kakku käyttäen reunakalvoa ja irtopohjavuoan rengasta apuna. Muista kostuttaa. Anna seistä yön yli jääkaapissa.
18 cm irtopohjavuoka
Pohja:
3 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Kostutus:
1,5 dl vettä + pari tippaa vanilja-aromia
Vadelmakerma:
100 g pakastevadelmia
0,25 dl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
1 rkl kylmää vettä
1 rkl perunajauhoja
2 dl vispikermaa
Koristeet:
Pinnan alla ohut kerros turkkilaista jogurttia, toimiikin muuten hyvin.
Pinta päällä sokerimassaa värjättynä pastavärillä.
Reunat mustasta marsipaanista tehtyjä suikaleita.
Kukat vaahtokarkin makuista kaulintamassaa.
Kukissa nonparelleja ja pehmeitä helmiä kiinnitettyinä sokerikuorrutuksella tuubista.
Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää siivilän läpi massan joukkoon varovasti sekoittaen. Voitele ja jauhota vuoka vehnäjauhoilla. Paista 175 asteessa noin 25 min. Kokeile kypsyys tikulla. Anna hetki jäähtyä.
Kumoa kakku (perunajauhotetulle) lautaselle ja leikkaa kolmeen osaan. Anna jäähtyä täysin.
Täytettä varten tee ensin paksuhko kiisseli sulattamalla vadelmat kattilassa kiehuvaksi ja soseeksi. Lisää sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita yhteen kylmä vesi ja perunajauho hyvin. Ota kattila liedeltä ja kaada sekoittaen suuruste joukkoon. Laita liedelle vielä hetkeksi että pulpahtaa/kiehahtaa ja ota taas pois. Kaada toiseen astiaan. Anna jäähtyä täysin jääkaapissa. Vispaa vispi vaahdoksi. Lisää jäähtynyt kiisseli varovasti nostellen ja sekoittaen. Jaa täyte kahteen osaan ja täytä kakku käyttäen reunakalvoa ja irtopohjavuoan rengasta apuna. Muista kostuttaa. Anna seistä yön yli jääkaapissa.
maanantai 9. heinäkuuta 2012
Valkosuklaajuustokakku metsämansikoilla
Landelta löytyi paaaljon metsämansikoita pihapiiristä, jotka nappasin mukaan ja tein valkosuklaajuustokakun.
26 cm irtopohjavuoka (24 cm käy myös)
Pohja:
300 g kaurakeksejä
100 g voita
Täyte:
3 liivatelehteä
1 rkl sitruunamehua tai vettä
130 g valkosuklaata (Panda)
250 g mascarponejuustoa
2,5 dl Flora Vispiä
pinnalle tuoreita marjoja
Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi.
Laita vuokaan reunakalvo. Painele seos suoraan tarjoilualustalle irtopohjavuoan reunojen sisäpuolelle tai irtopohjavuoan pohjalle pingotetun leivinpaperin päälle.
Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Sulata valkosuklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Anna jäähtyä hetki.
Vispaa vispi ja sekoita joukkoon mascarponejuusto. Ota seoksesta kukkurallinen lusikallinen jäähtyneen suklaasulan joukkoon ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Sitten sekoita kaikki yhteen varovasti.
Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sulata ne tilkkaan mikrossa lämmitettyä kuumaa sitruunamehua tai vettä. Lisää liivateseos seokseen ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen. Levitä pohjan päälle ja tasoita.
Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia tai yön yli. Ripottele päälle tuoreita marjoja (tai tee joku kiille päälle).

Omena-, raparperi- ja marjaleivonnaiset vanhasta blogista
Tässä on kollaasi vanhassa blogissani "Annikan keittiössä" olleista omena-, raparperi- ja marjaleivonnaisista. Kaikkiin on lisätty nyt reseptit.
Ohje on Anun keittiöstä.
Pohja:
100 g voita tai 1 dl juoksevaa margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja (tai 2,5 dl)
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa voi ja sokeri. Lisää muut aineet. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle.
Täyte:
3 dl turkkilaista jogurttia (punnitsin 300 g)
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
2-3 omenaa lohkoina
Sekoita jogurtti, muna ja sokerit keskenään. Kaada seos piirakkapohjalle. Levitä päälle ohuita omenanlohkoja vuokaa kiertäen. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla n. 30 minuuttia.
20 cm irtopohjavuoka
Vuoan pohjalle:
0,25 dl juoksevaa margariinia
0,5 dl fariinisokeria
2-3 omenaa
Taikina:
0,75 dl juoksevaa margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1,25 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Levitä pohjalle pullasudilla juokseva margariini ja fariinisokeri sekaisin. Asettele omenasiivut vuokaan.
Vaahdota taikinaa varten juokseva margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna. Sekoita vanilliinisokeri, jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää joukkoon. Kaada taikina omenasiivujen päälle ja levitä lusikalla. Paista kakkua uunissa 170 asteisessa uunissa n. 35-40 minuuttia. Suojaa uunin pohja laittamalla ritilän alle pelti! Kumoa tarjoiluvadille. Nauti vaniljajäätelön kera.
24.3.12
Ohje muokattu Kotikokista.
20 cm irtopohjavuoka
4 omenaa = 300 g kuutioita
noin 0,4 dl tummaa rommia (Captain Morgan)
175 g voita
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
noin 2,8 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
3 munaa
40 g mantelijauhetta (puoli pss)
ripaus kanelia
Anna omenakuutioiden imeytyä rommissa puoli tuntia.
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Lisää omenat, sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada taikina jauhotettuun irtopohjavuokaan ja paista 180 asteessa noin 40-50 minuuttia.
Kumoa ja sirottele jäähtyneen kakun päälle tomusokeria.
11.3.12
Ohje Kinuskikissalta.
piirakkavuoka
Pohja:
3,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
ripaus suolaa
125 g voita
2 rkl vettä
Täyte:
4 omenaa
1 tölkki kondensoitua maitoa (ei keitettyä)
1,5 dl maitoa
2 munaa
1 vaniljatanko
kanelia
Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja suola. Lisää voi ja nypi tasaiseksi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä piirakkavuokaan. Kuori omenat ja viipaloi ja asettele pohjan päälle. Sekoita yhteen kondensoitu maito purkista, maito, kananmunat ja vaniljatangon siemenet. Kaada omenoiden päälle varovasti. Ripottele päälle kanelia. Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia. Suojaa tarvittaessa foliolla jos reunat uhkaavat tummua.
12.11.11
20 cm irtopohjavuoka
200 g voita
2 dl sokeria
1 kananmuna
4 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
3 omenaa kuutioituna
noin 2,5 dl turkkilaista jogurttia (tai maitorahkaa)
0,5 dl sokeria
2 tl perunajauhoja
1 kananmuna
Vatkaa rasvaa, sokeri sekä vaniljasokeri sekaisin. Lisää kananmuna, vehnäjauhot sekä leivinjauhe. Sekoita taikina tasaiseksi. Painele reilu puolet taikinasta voidellun kakkuvuoan pohjalle. Sekoita täyteainekset keskenään ja levitä pohjan päälle. Levitä loput taikinasta täytteen päälle. Paista uunissa 180 asteessa noin tunti, laita loppuvaiheessa päälle folio ettei pinta pala. Laita uuniin pelti alle, koska vuoka voi vuotaa. Jäähdytä piilo vuoassaan. Kumoa tarjoilualustalle ja anna vielä jäähtyä. Koristele tomusokerilla.
24.10.11
piirakkavuoka tai muu vuoka
3-5 omenaa (nyt oli 3)
kanelia
100 g voita
1 dl sokeria (tai 1,5 dl fariinisokeria)
2,5 dl kaurahiutaleita
Laita uuni kuumenemaan. Kuori ja viipaloi omenat. Kaada vuokaan ja sekoita joukkoon kanelia. Sulata voi. Sekoita sulaan voihin sokeri ja kaurahiutaleet. Kaada seos omenoiden päälle ja paista 200 °C n. 30 min. Tarjoile vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.
Piirakkavuoka
150 g voita
3 dl isoja kaurahiutaleita
1 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl vaniljasokeria
0,25 dl vaaleaa siirappia
0,5 dl kuohukermaa tai maitoa
4 isoa omenaa
kanelia
Sulata voi ja anna sen hieman jäähtyä. Sekoita keskenään kaurahiutaleet, sokeri, vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Kaada joukkoon voisula ja sekoita. Lisää lopuksi vielä siirappi ja maito ja sekoita tasaiseksi. Kuori omenat, poista siemenkodat ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Kaada omenaviipaleet voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija n. 27 cm) ja ripottele päälle kanelia. Levitä päälle taikina. Paista uunin keskiosassa 175 asteessa n. 30 minuuttia kunnes pinta on rapea ja kullanruskea. Tarjoile vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.
19.9.11
Ohje Valiolta.
24 cm irtopohjavuoka
Murotaikinapohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
2 prk maitorahkaa (yhteensä 500 g)
2 dl kuohukermaa
2 rkl perunajauhoja
2 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1/4 sitruunan mehu
1 tl vaniljasokeria
Päälle:
3 omenaa, kanelia ja sokeria
Vatkaa voi ja sokeri. Lisää muut aineet. Pingota vuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele reunat. Painele taikina pohjalle ja reunoille.
Sekoita täytteen ainekset hyvin keskenään (kermaa ei vispata) (voit sekoittaa samassa kulhossa kuin missä teit taikinan). Kaada vuokaan. Lado omenanaviipaleet täytteen päälle. Sirota päälle kanelia ja sokeria.
Paista 175 asteessa n.50 min. Jää keskeltä hyllyväksi. Anna jäähtyä kylmäksi ja irrota vasta sitten vuoasta.
15.9.10
Puolitin Kyökkipiika Katilta löytyneen reseptin.
23.6.12
Resepti Pampulalta.
2 dl sokeria
3 munaa
1 tlk kermaviiliä (laitoin 200 g turkkilaista jogurttia)
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
0,5-1 dl vettä (laitoin 0,5 dl)
0,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
3 dl kaurahiutaleita
1 tl vanilijasokeria
1 rkl vehnäjauhoja
Pilko raparperit kattilaan, lisää vesi ja sokeria. Keittele miedolla lämmöllä raparperipalat pehmeiksi.
Vaahdota voi ja sokeri, lisää munat yksitelen voimakkaasti vatkaten. Lisää kermaviili ja keskenään sekoitetut; vehnäjauho, vanilijasokeri ja leivinjauhe.
Levitä taikina 24cm halk. irtopohjavuokaan (pingota vuoan pohjalle leivinpaperi valmiin kakun siirtoa helpottamaan). Taikinan väliin voit halutessasi laittaa pehmennettyjä raparperin paloja (levitä puolet taikinasta vuokaan, nostele rap.paloja parin sentin päästä reunasta ympyrän muotoon ja nosta loput taikinat päälle). Paista 175 asteessa uunin alaritilätasolla 45 min.
Poista uunista ja levitä raparperit kakun päälle tasaisesti. Valmista kaurakuorute sekoittamalla kaikki ainekset sulatettuun voihin. Levitä raparperien päälle ja paista uunissa vielä 15min, sammuta uuni ja jätä kakku jälkilämpöön n.10minuutiksi.
26 cm irtopohjavuoka
Pohjalle:
0,5 dl juoksevaa margariinia
1 dl fariinisokeria
noin 8-9 dl pakasteraparperikuutioita
noin 100 g mantelimassaa
Taikina:
1,5 dl juoksevaa margariinia (laitoin 1 dl juoksevaa ja 50 g voita paloina)
2 dl sokeria
2 munaa
2,5 dl vehnäjauhoja (laitoin 2 dl vehnäjauhoja + 0,5 dl kaurahiutaleita)
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
13.12.10
Piirakkavuoka
Murotaikinapohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
noin 4 dl pakaste-raparperinpaloja
Vaniljakreemikuorrutus:
0,5 dl vaniljakreemijauhetta
2 dl kylmää vettä
Sekoitetaan nopeasti lusikalla vaniljakreemijauhe sekä kylmä vesi yhteen.
Tee pohja: sekoita voi ja sokeri. Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle. Paista pohjaa ilman täytettä ensin 200 asteessa 6 min (tee haarukalla ensin paljon reikiä) ja täytteen kanssa vielä 20 minuuttia.
5.2.10
Taikina:
pellillinen
Piirakkapohja pellilliseen:
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2,5 dl sokeria
1,5 dl juoksevaa margariinia tai voisulaa
2 munaa
2 dl maitoa
Sekoita vehnäjauho, leivinjauhe, vaniljasokeri, sokeri ja juokseva margariini. Lisää maito ja muna. Sekoita nopeasti löysäksi taikinaksi. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille.
Päälle:
5-8 dl punaherukoita
Ripottele päälle marjat.
Murukuorrutus pellilliseen:
1 dl juoksevaa margariinia tai 100 g voisulaa
1 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
Levitä pohjan päälle pellille punaherukat. Yhdistä murukuorrutuksen ainekset. Paista piirakka 225 asteessa noin 12 minuuttia, jonka jälkeen ripottele murukuorrutus päälle ja paista vielä noin 15-20 minuuttia.
Kinuskikissalta pienennetty resepti.
18.8.09
Chocomumin vadelmapiiraan marjat vaihtuivat punaherukoihin.
Pohja:
1,5 dl juoksevaa margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
24.7.09
Täyte:
6.7.09
Ohje on muokattu kirjasta Pipareista pitsikakkuun.
19.6.09
Ohje on kirjasta Pipareista pitsikakkuun.
16.4.09
12.7.11
15 cm irtopohjavuoka
2 munan täytekakkupohja:
2 kananmuna
0,75 dl sokeria
0,75 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
0,25 tl leivinjauhetta
Vaahdota huoneenlämpöinen kananmuna ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää siivilän läpi massan joukkoon varovasti sekoittaen. Voitele ja jauhota vuoka vehnäjauhoilla. Paista 175 asteessa noin 20-25 min. Kokeile kypsyys tikulla.
Kostutus:
1 dl sitruunanmakuista kivennäisvettä
Täyte diplomaattikreemi yhdessä välissä ja mansikkaviipaleita kreemin alla ja päällä:
noin 0,75 dl vaniljakreemijauhetta (Milletti) (0,5 dl sallisen)
1,25 dl kylmää vettä
1 dl flora vispiä
Sekoita vaniljakreemijauhe kylmään veteen nopeasti. Vispaa kreemiä muutama minuutti.
Vispaa kerma ja sekoita valmis vaniljakreemi sekaan.
Koristelu:
Vispattu loput vispistä, 1,5 dl, ja kuorrutettu kakku ohuelti ja pursotettu reunat.
Päällä vielä mansikkaviipaleita.
OMENA-JOGURTTIPIIRAKKA:
7.5.12Ohje on Anun keittiöstä.
Pohja:
100 g voita tai 1 dl juoksevaa margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja (tai 2,5 dl)
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa voi ja sokeri. Lisää muut aineet. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle.
Täyte:
3 dl turkkilaista jogurttia (punnitsin 300 g)
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
2-3 omenaa lohkoina
Sekoita jogurtti, muna ja sokerit keskenään. Kaada seos piirakkapohjalle. Levitä päälle ohuita omenanlohkoja vuokaa kiertäen. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla n. 30 minuuttia.
OMENAKEIKAUSKAKKU:
2.4.1220 cm irtopohjavuoka
Vuoan pohjalle:
0,25 dl juoksevaa margariinia
0,5 dl fariinisokeria
2-3 omenaa
Taikina:
0,75 dl juoksevaa margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1,25 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Levitä pohjalle pullasudilla juokseva margariini ja fariinisokeri sekaisin. Asettele omenasiivut vuokaan.
Vaahdota taikinaa varten juokseva margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna. Sekoita vanilliinisokeri, jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää joukkoon. Kaada taikina omenasiivujen päälle ja levitä lusikalla. Paista kakkua uunissa 170 asteisessa uunissa n. 35-40 minuuttia. Suojaa uunin pohja laittamalla ritilän alle pelti! Kumoa tarjoiluvadille. Nauti vaniljajäätelön kera.
VENÄLÄINEN OMENAKAKKU:
24.3.12
Ohje muokattu Kotikokista.
20 cm irtopohjavuoka
4 omenaa = 300 g kuutioita
noin 0,4 dl tummaa rommia (Captain Morgan)
175 g voita
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
noin 2,8 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
3 munaa
40 g mantelijauhetta (puoli pss)
ripaus kanelia
Anna omenakuutioiden imeytyä rommissa puoli tuntia.
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Lisää omenat, sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada taikina jauhotettuun irtopohjavuokaan ja paista 180 asteessa noin 40-50 minuuttia.
Kumoa ja sirottele jäähtyneen kakun päälle tomusokeria.
CRÉME VANILLE-TORTTU:
11.3.12
Ohje Kinuskikissalta.
piirakkavuoka
Pohja:
3,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
ripaus suolaa
125 g voita
2 rkl vettä
Täyte:
4 omenaa
1 tölkki kondensoitua maitoa (ei keitettyä)
1,5 dl maitoa
2 munaa
1 vaniljatanko
kanelia
Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja suola. Lisää voi ja nypi tasaiseksi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä piirakkavuokaan. Kuori omenat ja viipaloi ja asettele pohjan päälle. Sekoita yhteen kondensoitu maito purkista, maito, kananmunat ja vaniljatangon siemenet. Kaada omenoiden päälle varovasti. Ripottele päälle kanelia. Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia. Suojaa tarvittaessa foliolla jos reunat uhkaavat tummua.
OMENAPIILO:
12.11.11
20 cm irtopohjavuoka
200 g voita
2 dl sokeria
1 kananmuna
4 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
3 omenaa kuutioituna
noin 2,5 dl turkkilaista jogurttia (tai maitorahkaa)
0,5 dl sokeria
2 tl perunajauhoja
1 kananmuna
Vatkaa rasvaa, sokeri sekä vaniljasokeri sekaisin. Lisää kananmuna, vehnäjauhot sekä leivinjauhe. Sekoita taikina tasaiseksi. Painele reilu puolet taikinasta voidellun kakkuvuoan pohjalle. Sekoita täyteainekset keskenään ja levitä pohjan päälle. Levitä loput taikinasta täytteen päälle. Paista uunissa 180 asteessa noin tunti, laita loppuvaiheessa päälle folio ettei pinta pala. Laita uuniin pelti alle, koska vuoka voi vuotaa. Jäähdytä piilo vuoassaan. Kumoa tarjoilualustalle ja anna vielä jäähtyä. Koristele tomusokerilla.
OMENA-KAURAPAISTOS:
24.10.11
piirakkavuoka tai muu vuoka
3-5 omenaa (nyt oli 3)
kanelia
100 g voita
1 dl sokeria (tai 1,5 dl fariinisokeria)
2,5 dl kaurahiutaleita
Laita uuni kuumenemaan. Kuori ja viipaloi omenat. Kaada vuokaan ja sekoita joukkoon kanelia. Sulata voi. Sekoita sulaan voihin sokeri ja kaurahiutaleet. Kaada seos omenoiden päälle ja paista 200 °C n. 30 min. Tarjoile vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.
RAPEA OMENA-KAURAPAISTOS:
15.10.11
Piirakkavuoka
150 g voita
3 dl isoja kaurahiutaleita
1 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl vaniljasokeria
0,25 dl vaaleaa siirappia
0,5 dl kuohukermaa tai maitoa
4 isoa omenaa
kanelia
Sulata voi ja anna sen hieman jäähtyä. Sekoita keskenään kaurahiutaleet, sokeri, vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Kaada joukkoon voisula ja sekoita. Lisää lopuksi vielä siirappi ja maito ja sekoita tasaiseksi. Kuori omenat, poista siemenkodat ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Kaada omenaviipaleet voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija n. 27 cm) ja ripottele päälle kanelia. Levitä päälle taikina. Paista uunin keskiosassa 175 asteessa n. 30 minuuttia kunnes pinta on rapea ja kullanruskea. Tarjoile vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.
PERINTEINEN RAHKA-OMENAKAKKU:
Ohje Valiolta.
24 cm irtopohjavuoka
Murotaikinapohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
2 prk maitorahkaa (yhteensä 500 g)
2 dl kuohukermaa
2 rkl perunajauhoja
2 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1/4 sitruunan mehu
1 tl vaniljasokeria
Päälle:
3 omenaa, kanelia ja sokeria
Vatkaa voi ja sokeri. Lisää muut aineet. Pingota vuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele reunat. Painele taikina pohjalle ja reunoille.
Sekoita täytteen ainekset hyvin keskenään (kermaa ei vispata) (voit sekoittaa samassa kulhossa kuin missä teit taikinan). Kaada vuokaan. Lado omenanaviipaleet täytteen päälle. Sirota päälle kanelia ja sokeria.
Paista 175 asteessa n.50 min. Jää keskeltä hyllyväksi. Anna jäähtyä kylmäksi ja irrota vasta sitten vuoasta.
HIENO OMENAKAKKU:
15.9.10
Puolitin Kyökkipiika Katilta löytyneen reseptin.
15 cm irtopohjavuoka
Täyte:
2 omenaa
1 dl vettä
0,5 dl sokeria
1 tl kanelia
1/2 sitruunan kuori
2 rkl sitruunamehua
Kuutio omenat. Yhdistä kaikki kattilaan ja keitä hiljalleen kunnes omenat ovat pehmentyneet. Jäähdytä ja valuta siivilässä.
Taikina:
100 g leivontamargariinia
1 dl sokeria
2 munaa
1,5 dl vehnäjauhoja
0,25 tl leivinjauhetta
1/4 sitruunan kuori
Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää jauhot ja sitruunankuori.
Kaada puolet taikinasta voideltuun irtopohjavuokaan. Kaada omenakuutiot pinnalle ja levitä loppu taikina päälle.
Paista 175 asteessa noin 25-30 minuuttia. Nostin vielä lopuksi lämmön 225:een, jotta piirakka saisi väriä.
RAPARPERI-KAURAKAKKU:
23.6.12
Resepti Pampulalta.
Taikina:
150 g margariinia (laitoin voita) 2 dl sokeria
3 munaa
1 tlk kermaviiliä (laitoin 200 g turkkilaista jogurttia)
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
Raparperihilloa:
500 g raparperia (laitoin 300g) 0,5-1 dl vettä (laitoin 0,5 dl)
0,5 dl sokeria
Pinnalle:
100 g sulaa voita 1,5 dl fariinisokeria
3 dl kaurahiutaleita
1 tl vanilijasokeria
1 rkl vehnäjauhoja
Pilko raparperit kattilaan, lisää vesi ja sokeria. Keittele miedolla lämmöllä raparperipalat pehmeiksi.
Vaahdota voi ja sokeri, lisää munat yksitelen voimakkaasti vatkaten. Lisää kermaviili ja keskenään sekoitetut; vehnäjauho, vanilijasokeri ja leivinjauhe.
Levitä taikina 24cm halk. irtopohjavuokaan (pingota vuoan pohjalle leivinpaperi valmiin kakun siirtoa helpottamaan). Taikinan väliin voit halutessasi laittaa pehmennettyjä raparperin paloja (levitä puolet taikinasta vuokaan, nostele rap.paloja parin sentin päästä reunasta ympyrän muotoon ja nosta loput taikinat päälle). Paista 175 asteessa uunin alaritilätasolla 45 min.
Poista uunista ja levitä raparperit kakun päälle tasaisesti. Valmista kaurakuorute sekoittamalla kaikki ainekset sulatettuun voihin. Levitä raparperien päälle ja paista uunissa vielä 15min, sammuta uuni ja jätä kakku jälkilämpöön n.10minuutiksi.
MANTELINEN RAPARPERIKEIKAUSKAKKU:
11.3.11
Pohjalle:
0,5 dl juoksevaa margariinia
1 dl fariinisokeria
noin 8-9 dl pakasteraparperikuutioita
noin 100 g mantelimassaa
Taikina:
1,5 dl juoksevaa margariinia (laitoin 1 dl juoksevaa ja 50 g voita paloina)
2 dl sokeria
2 munaa
2,5 dl vehnäjauhoja (laitoin 2 dl vehnäjauhoja + 0,5 dl kaurahiutaleita)
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Sekoita juokseva, fariinisokeri sekä raparperit sekaisin vuoassa ja tasoita pohjalle. Ripottele mantelimassa päälle.
Vaahdota taikinaa varten juokseva margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen sekoittaen. Sekoita jauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe keskenään ja lisää muna-sokerivaahtoon. Kaada taikina raparperinpalojen päälle. Paista kakkua uunissa 170 asteisessa uunissa n. 45 minuuttia. Jäähdytä kakku hyvin ja kumoa tarjoiluvadille.
RAPARPERIPIIRAKKA VANILJAKREEMIKUORRUTUKSELLA:
13.12.10
Piirakkavuoka
Murotaikinapohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
noin 4 dl pakaste-raparperinpaloja
Vaniljakreemikuorrutus:
0,5 dl vaniljakreemijauhetta
2 dl kylmää vettä
Sekoitetaan nopeasti lusikalla vaniljakreemijauhe sekä kylmä vesi yhteen.
Tee pohja: sekoita voi ja sokeri. Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle. Paista pohjaa ilman täytettä ensin 200 asteessa 6 min (tee haarukalla ensin paljon reikiä) ja täytteen kanssa vielä 20 minuuttia.
MANTELINEN RAPARPERIPIIRAKKA:
15.6.10
Piirakkataikina:
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl manteliaromia
1,25 dl sokeria
0,75 dl juoksevaa margariinia tai voisulaa
1 muna
1 dl maitoa
Sekoita vehnäjauho, leivinjauhe, manteliaromi, sokeri ja juokseva margariini. Lisää maito ja muna. Sekoita nopeasti löysäksi taikinaksi. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle.
Päälle:
noin 2 raparperia pätkittynä
vettä
sokeria
Keitä raparperit pätkinä sokerivedessä pehmeämmäksi, noin 5 minuuttia. Asettele vuokaan.
Mantelimurukuorrutus:
0,5 dl juoksevaa margariinia
0,5 dl sokeria
noin 1 dl mantelijauhoja
(tarvittaessa vehnäjauhoja)
Sekoita keskenään ja ripottele piirakan päälle. (Lisää tarvittaessa vehnäjauhoja, että saat kiinteän murukuorrutuksen)
Paista piirakkaa 225 asteessa 20-25 minuuttia.
RAPARPERIKEIKAUSKAKKU:
5.2.10
20 cm irtopohjavuoka
Vuoan pohjalle:
0,25 dl juoksevaa margariinia
0,5 dl fariinisokeria
noin 3 dl raparperinpaloja
Taikina:
0,75 dl juoksevaa margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniliinisokeria
1,25 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Levitä pohjalle pullasudilla juokseva margariini ja fariinisokeri sekaisin. Asettele raparperinpalat vuokaan.
Vaahdota taikinaa varten juokseva margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna. Sekoita vanilliinisokeri, jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää varovasti muna-sokerivaahtoon. Kaada taikina raparperinpalojen päälle. Paista kakkua uunissa 170 asteisessa uunissa n. 35 minuuttia. Jäähdytä kakku hyvin ja kumoa tarjoiluvadille.

PUNAHERUKKAPIIRAKKA MURUKUORRUTUKSELLA:
8.4.12pellillinen
Piirakkapohja pellilliseen:
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2,5 dl sokeria
1,5 dl juoksevaa margariinia tai voisulaa
2 munaa
2 dl maitoa
Sekoita vehnäjauho, leivinjauhe, vaniljasokeri, sokeri ja juokseva margariini. Lisää maito ja muna. Sekoita nopeasti löysäksi taikinaksi. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille.
Päälle:
5-8 dl punaherukoita
Ripottele päälle marjat.
Murukuorrutus pellilliseen:
1 dl juoksevaa margariinia tai 100 g voisulaa
1 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
Levitä pohjan päälle pellille punaherukat. Yhdistä murukuorrutuksen ainekset. Paista piirakka 225 asteessa noin 12 minuuttia, jonka jälkeen ripottele murukuorrutus päälle ja paista vielä noin 15-20 minuuttia.
PUOLUKKASPIRAALI:
28.9.09Kinuskikissalta pienennetty resepti.
20 cm irtopohjavuokaan
Pohja:
100 g voita tai 1 dl juoksevaa margariinia
1/2 dl sokeria
1 muna
noin 2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
Vatkaa voi ja sokeri. Lisää muut aineet. Lisää jauhoja tarvittaessa että saat kiinteän, kulhoon tarttumattoman taikinan. Painele taikina voidellun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.
Täyte:
0,37 dl eli noin 3 rkl perunajauhoja
2 rkl sokeria
2,5 dl rasvatonta maitoa
1 keltuainen
noin 0,5 tl vaniljauutetta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
noin 2 dl puolukoita
2 rkl sokeria
2 rkl perunajauhoja
Sekoita kattilassa perunajauhot ja sokeri ja vähän kerrassaan maitoa. Lisää keltuainen ja sekoita kunnolla joukkoon. Lisää vaniljauute. Laita liesi päälle ja kuumenna kiisseliä liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes se kiinteytyy. Nosta kattila pois liedeltä. Sekoita joukkoon tuorejuusto. Säästä halutessasi osa kiisselistä piirakan pinnalle. Levitä loput pohjan päälle.
Sekoita puolukoihin sokeri ja perunajauhot. Levitä puolukat täytteen päälle.
Pinnan kuviointi: laita säästämäsi vaniljatäyte pakastuspussiin ja leikkaa kulma auki. Valuta täytettä puolukoiden päälle spiraaliksi tai muuten kuvioiden.
Paista 200 asteessa 30-35 minuuttia. Suojaa pinta foliolla, kun pohjan reunat ovat saaneet hieman väriä. Anna piirakan jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista. (En suojannut foliolla, joten tuorejuustopinta sai reunasta vähän väriä, mutta maussa ei sitä yhtään huomannut.)
PUNAHERUKKAPIIRAS:
18.8.09
Chocomumin vadelmapiiraan marjat vaihtuivat punaherukoihin.
Pohja:
1,5 dl juoksevaa margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi, lisää muna hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle. Paista 200 asteisessa uunissa 10-12min. Anna pohjan jäähtyä.
Täyte:
1,5 dl Flora vispiä
200 g Valio crème fraichea
1 dl fariinisokeria
Kostutus:
maitoa + pari tippaa vaniljauutetta
Päälle:
noin 2,5 dl punaherukoita
Kiille:
1 dl vettä + 1/2 dl hyytelösokeria
Vaahdota Flora vispi, lisää joukkoon ranskankerma sekä fariinisokeri ja vatkaa kunnes fariinisokeri on liuennut. Vaahdota Flora vispi, lisää joukkoon ranskankerma sekä fariinisokeri ja vatkaa kunnes fariinisokeri on liuennut. Kostuta pohja maito-vaniljauute-seoksella ja kaada täyte pohjan päälle. Ripottele punaherukat. Valmista vedestä ja hyytelösokerista kiille pakkauksen ohjeen mukaan ja sivele pullasudilla punaherukoiden päälle.
MUSTIKKAPIIRAKKA:
24.7.09
Pohja:
1 dl Flora Culinesse kevyt
3 rkl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Sekoita Culinesse ja sokeri keskenään, lisää kananmuna voimakkaasti vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita. Painele voideltuun piirakkavuokaa
Täyte:
noin 5 dl mustikoita
Ripottele mustikat pinnalle. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia.
KUNINGATARPIIRAKKA:
6.7.09
Ohje on muokattu kirjasta Pipareista pitsikakkuun.
Pohja:
100 g voita
3 rkl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vaahdota voi ja sokeri, lisää kananmuna voimakkaasti vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita. Painele voideltuun piirakkavuokaan.
Täyte:
noin 4 dl pakastemustikoita ja -vadelmia
200 g kermaviiliä
1 kananmuna
3 rkl sokeria
1 tl vaniliinisokeria
Ripottele mustikat ja vadelmat pinnalle. Sekoita kananmuna kermaviiliin ja mausta sokereilla. Kaada päälle. Paista uunin alatasolla 225 asteessa noin 20 minuuttia. (Ohjeessa oli peräti 35-40 minuuttia, varmaan virhe.)
VIIKONLOPUN MUSTIKKAPIIRAKKA:
19.6.09
Ohje on kirjasta Pipareista pitsikakkuun.
Pohja:
100 g voita
3 rkl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vaahdota voi ja sokeri, lisää kananmuna voimakkaasti vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita. Painele voideltuun piirakkavuokaan.
Täyte:
noin 4 dl pakastemustikoita
200 g kermaviiliä
1 kananmuna
3 rkl sokeria
1 tl vaniliinisokeria
Ripottele mustikat pinnalle. Sekoita kananmuna kermaviiliin ja mausta sokereilla. Kaada päälle. Paista uunin alatasolla 225 asteessa noin 20 minuuttia. (Ohjeessa oli peräti 35-40 minuuttia, varmaan virhe.)
MANSIKKA-RAPARPERIPIIRAKKA:
16.4.09
Murotaikina:
150 g voita
1 dl sokeria (laitoin 1/2 dl sokeria ja 1/2 dl muscovadosokeria)
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa voi ja sokeri. Lisää muut aineet. Voitele vuoka ja levitä taikina vuokaan. Täytä pakastemansikoilla ja -raparperinpalasilla.
Vaniljakreemiseos:
3 dl kylmää vettä
1 dl vaniljakreemijauhetta
Sekoitetaan 3 minuuttia nopeasti ja annetaan seistä noin 5 minuuttia ennen kaatamista marjojen päälle.
Ravistele vuokaa vielä varovasti, että vaniljakreemiseos levittyy joka puolelle.
Paista 225 °C n. 20 min.
Nautitaan jäähtyneenä vaniljajäätelön kera.
MANSIKKAKAKKU:
12.7.11
15 cm irtopohjavuoka
2 munan täytekakkupohja:
2 kananmuna
0,75 dl sokeria
0,75 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
0,25 tl leivinjauhetta
Vaahdota huoneenlämpöinen kananmuna ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää siivilän läpi massan joukkoon varovasti sekoittaen. Voitele ja jauhota vuoka vehnäjauhoilla. Paista 175 asteessa noin 20-25 min. Kokeile kypsyys tikulla.
Kostutus:
1 dl sitruunanmakuista kivennäisvettä
Täyte diplomaattikreemi yhdessä välissä ja mansikkaviipaleita kreemin alla ja päällä:
noin 0,75 dl vaniljakreemijauhetta (Milletti) (0,5 dl sallisen)
1,25 dl kylmää vettä
1 dl flora vispiä
Sekoita vaniljakreemijauhe kylmään veteen nopeasti. Vispaa kreemiä muutama minuutti.
Vispaa kerma ja sekoita valmis vaniljakreemi sekaan.
Koristelu:
Vispattu loput vispistä, 1,5 dl, ja kuorrutettu kakku ohuelti ja pursotettu reunat.
Päällä vielä mansikkaviipaleita.
sunnuntai 8. heinäkuuta 2012
Muffinssit vanhasta blogista
Tässä on kollaasi vanhassa blogissani "Annikan keittiössä" olleista muffinsseista. Kaikkiin on lisätty nyt reseptit.
8.4.12
12 kpl
100 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
noin 3-4 dl punaherukoita
12 palaa valkosuklaata
Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan maidon kanssa vuorotellen. Sekoita punaherukat jäisiniä taikinaan. Täytä muffinssivuoat puolilleen ja laita valkosuklaapala ja täytä täyteen. Paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia.
13.10.11
12 kpl
150 g voita (tai 1,5 dl juoksevaa margariinia)
2 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
3 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
100 g valkosuklaata pieninä paloina
Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan maidon kanssa vuorotellen.
Pilko valkosuklaa veitsellä paloiksi ja sekoita taikinaan. Täytä muffinssivuoat. Paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia.
13.10.11
12 kpl
150 g voita (tai 1,5 dl juoksevaa margariinia)
2 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
3 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
100 g tummaa suklaata pieninä paloina
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan maidon kanssa vuorotellen.
Pilko suklaa veitsellä paloiksi ja sekoita taikinaan. Täytä muffinssivuoat. Paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia.
13.10.11
12 kpl
Perus muffinssitaikina:
150 g voita (tai 1,5 dl juoksevaa margariinia)
2 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
3 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
Vaniljakreemitäyte:
1 dl vettä
0,5 dl vaniljakreemijauhetta (Milletti)
Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan maidon kanssa vuorotellen.
Tee täyte sekoittamalla jauhe kylmään veteen nopeasti. Lisää vielä jauhetta tarvittaessa, että kun hetken päästä täyte kiinteytyy, se on paksua.
Täytä muffinssivuoat puolilleen. Tee kuoppa pienellä lusikalla ja nosta nokare täytettä keskelle. Peitä lopulla taikinalla. Paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia.
12 kpl
150 g voita (tai 1,5 dl juoksevaa margariinia)
2 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
3 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
2 omenaa
noin 0,5-1 tl kanelia
Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan maidon kanssa vuorotellen.
Kuori ja pilko omenat. Sekoita palat ja kaneli taikinaan. Täytä muffinssivuoat . Paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia.
27.5.11
Molemmat reseptit:
150 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
3 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
noin 4 dl raparperikuutioita
12 palaa valkosuklaata
100 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoanoin
4 dl raparperikuutioita
12 palaa valkosuklaata
4.1.11
Resepti löytyy Lunni leipoo-blogista.
5.9.10
Ohje on Ewelyniltä.
noin 12 kpl
2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoa
1 dl kaakaota
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
0,5 dl juoksevaa margariinia
0,5 dl öljyä
1 dl vaaleaa siirappia
100 g tummaa suklaata
30.8.10
24.8.10
PUNAHERUKKA-VALKOSUKLAAMUFFINSSIT:

VALKOSUKLAAMUFFINSSIT:
13.10.11
12 kpl
150 g voita (tai 1,5 dl juoksevaa margariinia)
2 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
3 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
100 g valkosuklaata pieninä paloina
Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan maidon kanssa vuorotellen.
Pilko valkosuklaa veitsellä paloiksi ja sekoita taikinaan. Täytä muffinssivuoat. Paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia.
SUKLAAMUFFINSSIT:
13.10.11
12 kpl
150 g voita (tai 1,5 dl juoksevaa margariinia)
2 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
3 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
100 g tummaa suklaata pieninä paloina
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan maidon kanssa vuorotellen.
Pilko suklaa veitsellä paloiksi ja sekoita taikinaan. Täytä muffinssivuoat. Paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia.
VANILJAKREEMIMUFFINSSIT
13.10.11
12 kpl
Perus muffinssitaikina:
150 g voita (tai 1,5 dl juoksevaa margariinia)
2 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
3 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
Vaniljakreemitäyte:
1 dl vettä
0,5 dl vaniljakreemijauhetta (Milletti)
Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan maidon kanssa vuorotellen.
Tee täyte sekoittamalla jauhe kylmään veteen nopeasti. Lisää vielä jauhetta tarvittaessa, että kun hetken päästä täyte kiinteytyy, se on paksua.
Täytä muffinssivuoat puolilleen. Tee kuoppa pienellä lusikalla ja nosta nokare täytettä keskelle. Peitä lopulla taikinalla. Paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia.
OMENA-KANELIMUFFINSSIT:
13.10.1112 kpl
150 g voita (tai 1,5 dl juoksevaa margariinia)
2 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
3 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
2 omenaa
noin 0,5-1 tl kanelia
Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan maidon kanssa vuorotellen.
Kuori ja pilko omenat. Sekoita palat ja kaneli taikinaan. Täytä muffinssivuoat . Paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia.
RAPARPERI-VALKOSUKLAAMUFFINSSIT:
kaksi eri reseptiä
27.5.11
Molemmat reseptit:
150 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
3 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
noin 4 dl raparperikuutioita
12 palaa valkosuklaata
100 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoanoin
4 dl raparperikuutioita
12 palaa valkosuklaata
Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan maidon kanssa vuorotellen.
Sekoita taikinan joukkoon pakastettuja raparperin paloja. Täytä vuoan kolot puolilleen, aseta keskelle Pandan valkosuklaapala ja täytä kolot taikinalla.
Paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia.
VAAHTERASIIRAPPI-PEKAANIPÄHKINÄMUFFINSSIT:
4.1.11
Resepti löytyy Lunni leipoo-blogista.
9 kpl
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
1 tl kanelia
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 dl rouhittuja pekaanipähkinöitä
0,5 dl vaahterasiirappia
0,5 dl maitoa
1 kypsä banaani (laitoin 2 junioribanaania)
1 muna
0,5 dl rypsiöljyä
Rouhi pekaanipähkinät pienemmiksi ja sekoita melkein kaikki pähkinät kuivien aineiden kanssa. Muussaa banaani haarukalla ja sekoita se toisessa kulhossa maidon, munan, vaahterasiirapin ja öljyn kanssa. Yhdistä kuivat aineet märkiin ja sekoita nopeasti yhteen. Annostele seos muffinssivuokiin ja ripottele loput pähkinät muffinssien päälle. Paista uunissa 200 asteessa n. 15 minuuttia.
MUTAKAKKUMUFFINSSIT:
5.9.10
Ohje on Ewelyniltä.
noin 12 kpl
2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoa
1 dl kaakaota
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
0,5 dl juoksevaa margariinia
0,5 dl öljyä
1 dl vaaleaa siirappia
100 g tummaa suklaata
Sulata suklaa varovasti mikrossa välillä sekoittaen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot, kaakao, leivinjauhe, vaniljasokeri ja suola. Sekoita juokseva margariini, siirappi ja öljy keskenään ja lisää vaahtoon. Lisää jauhoseos, sekä lopuksi sulatettu suklaa. Annostele muffinssivuokiin, paista 175 asteessa noin 15 minuuttia. Jäähdytä jääkaapissa täysin kylmäksi.
Muffinssit voi koristella esim vispivaahdolla; painaumaan saisi helposti pursotettua, mutta en jaksanut ja mielestäni eivät kaivanneetkaan mitään lisuketta.
SUKLAAMUFFINSSIT:
30.8.10
10 kpl
100 g leivontamargariinia
2 dl sokeria
2 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
100 g rouhittua rainbow leivontasuklaata
Sekoita rasva ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan maidon kanssa vuorotellen. Rouhi suklaa ja sekoita taikinaan. Täytä muffinssivuoat. Paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia.
PÄHKINÄ-SUKLAAMUFFINSSIT:
24.8.10
12 kpl
100 g leivontamargariinia
2 dl sokeria
2 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
noin 100 g rouhittuja pähkinöitä (laitoin Rainbown pähkinäsekoitusta)
noin 100 g rouhittua maitosuklaata
Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan maidon kanssa vuorotellen. Rouhi pähkinät ja suklaa esimerkiksi tehosekoittimen terällä ja sekoita taikinaan. Täytä muffinssivuoat. Paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia.
lauantai 7. heinäkuuta 2012
Kakut, makeat piirakat, palat ja keksit vanhasta blogista
Tässä on kollaasi vanhassa blogissani "Annikan keittiössä" olleista kakuista, makeista piirakoista, paloista ja kekseistä. Kaikkiin on lisätty nyt reseptit.
24 cm irtopohjavuoka
Pohja:
100 g voita
4,5 dl kaurahiutaleita
3 rkl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 rkl vaaleaa tai tummaa siirappia
Kuorrutus:
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria
Pinnalle:
mantelirouhetta
Sulata voi ja anna jäähtyä. Sekoita keskenään kaurahiutaleet, vehnäjauhot, leivinjauhe, sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita sulatettu rasva jauhoseokseen ja lisää taikinaan lopuksi siirappi. Kaada seos leivinpaperin päälle pellille ja tasoita tai irtopohjavuokaan johon pingota pohjalle leivinpaperi. Paista 175-asteisen uunin alaosassa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä.
Valmista kuorrutus. Sekoita kuohukerma ja fariinisokeri kattilassa ja keitä koko ajan sekoittaen noin 15-20 minuuttia, kunnes seos sakenee. Tee karamellikoe: tiputa pisara kinuskia kylmään veteen. Kinuski on sopivaa, kun pisara putoaa pohjalle ja jähmettyy. Ripottele pinnalle runsaasti mantelirouhetta. Anna kohmettua kylmässä, mutta leikkaa paloiksi heti kun kinuski on jähmettynyt, koska kylmänä pohja muuttuu vaikeaksi leikata.
24 cm irtopohjavuoka
125 g voita
3 kpl munaa
3 dl sokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 1/2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
1 sitruunan mehu ja kuori (säästä kuorrutteeseen mehua)
1 dl seesaminsiemeniä
2 rkl sitruunamehua
1 rkl vettä
Sulata voi ja anna jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Kääntele kuivat aineet muna-sokerivaahtoon vuorotellen voisulan kanssa.
Sekoita lopuksi joukkoon maito, sitruunan raastettu kuori sekä mehu. Sekoita taikina tasaiseksi, vältä turhaa sekoittamista.
Voitele irtopohjavuoka rasvalla ja seesaminsiemenillä. Kaada taikina vuokaan. Kypsennä kakkua 175 asteessa noin 45 minuuttia. Kumoa hieman jäähtyneenä. Anna jäähtyä hyvin ennen kuorruttamista.
Vatkaa tomusokeri ja sitruunamehu ja vesi tasaiseksi kuorrutukseksi. Valuta kuorrutus kakun pintaan, anna sen valua reunoillekin. Koristele.
Resepti on Lunni leipoo-blogista.
25.3.11
12 kpl
100 g valkoista leivontasuklaata (rainbow)
100 g voita
2 munaa
1,5 dl sokeria
1,25 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
noin 100 g pakastevadelmia
Sulata suklaa ja margariini mikrossa varovasti sekoitelle ja erikseen. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita vaniljasokeri jauhoihin ja lisää vaahtoon sekoitellen. Lisää jäähtynyt suklaa ja voi vaahtoon sekoitellen. Lisää jäiset vadelmat ja sekoita varovasti. Kaada taikina vuokaan, noin 15x20 cm, jossa pitkä leivinpaperisuikale pohjalla ja kapeisiin reunoihin päin vuoasta pois nostamista varten. Paista 175 astessa 35-45 minuuttia. Jäähdytä. Leikkaa neliöiksi.
12.1.11
Resepti Kliivian keittiöstä.
15 kpl
50 g voita
0,5 dl sokeria
0,5 rkl siirappia (laitoin vaaleaa)
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl inkiväärijauhetta
1,25 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjahetta
Sekoita kaikki ainekset nopeasti keskenään. Pyöritä massasta 15 palloa leivinpaperille. Paista 175 asteessa noin 10-12 minuuttia.
9 kpl
2 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
50 g voita sulana
1 kananmuna
Sekoita ensin kuivat aineet keskenään. Lisää sulatettu voi ja lopuksi kananmuna. Sekoita kevyesti. Tee taikinasta kasoja (9 kpl) pellille ja paista uunissa 200 asteessa 5 - 8 min.
KAURA-KINUSKIPIIRAS:
27.11.11
Resepti Pirkasta muokattuna.
Pohja:
100 g voita
4,5 dl kaurahiutaleita
3 rkl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 rkl vaaleaa tai tummaa siirappia
Kuorrutus:
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria
Pinnalle:
mantelirouhetta
Sulata voi ja anna jäähtyä. Sekoita keskenään kaurahiutaleet, vehnäjauhot, leivinjauhe, sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita sulatettu rasva jauhoseokseen ja lisää taikinaan lopuksi siirappi. Kaada seos leivinpaperin päälle pellille ja tasoita tai irtopohjavuokaan johon pingota pohjalle leivinpaperi. Paista 175-asteisen uunin alaosassa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä.
Valmista kuorrutus. Sekoita kuohukerma ja fariinisokeri kattilassa ja keitä koko ajan sekoittaen noin 15-20 minuuttia, kunnes seos sakenee. Tee karamellikoe: tiputa pisara kinuskia kylmään veteen. Kinuski on sopivaa, kun pisara putoaa pohjalle ja jähmettyy. Ripottele pinnalle runsaasti mantelirouhetta. Anna kohmettua kylmässä, mutta leikkaa paloiksi heti kun kinuski on jähmettynyt, koska kylmänä pohja muuttuu vaikeaksi leikata.
SITRUUNAINEN AMBROSIAKAKKU:
11.10.11
Ohje Maku-lehdestä muokattu.
125 g voita
3 kpl munaa
3 dl sokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 1/2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
1 sitruunan mehu ja kuori (säästä kuorrutteeseen mehua)
Vuokaan:
2 rkl juoksevaa margariini 1 dl seesaminsiemeniä
Kuorrutus:
noin 3-4 dl tomusokeria 2 rkl sitruunamehua
1 rkl vettä
Sulata voi ja anna jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Kääntele kuivat aineet muna-sokerivaahtoon vuorotellen voisulan kanssa.
Sekoita lopuksi joukkoon maito, sitruunan raastettu kuori sekä mehu. Sekoita taikina tasaiseksi, vältä turhaa sekoittamista.
Voitele irtopohjavuoka rasvalla ja seesaminsiemenillä. Kaada taikina vuokaan. Kypsennä kakkua 175 asteessa noin 45 minuuttia. Kumoa hieman jäähtyneenä. Anna jäähtyä hyvin ennen kuorruttamista.
Vatkaa tomusokeri ja sitruunamehu ja vesi tasaiseksi kuorrutukseksi. Valuta kuorrutus kakun pintaan, anna sen valua reunoillekin. Koristele.
PEKAANIPIIRAKKA:
2.1.11Resepti on Lunni leipoo-blogista.
piirakkavuoka
Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 rkl sokeria
100 g leivontamargariinia
4 rkl kylmää vettä
Täyte:
noin 2,4 dl fariinisokeria
noin 1,6 dl vaaleaa siirappia
(1 tl rommia)
50 g leivontamargariinia
3 munaa
noin 0,6 dl kuohukermaa
1/4 tl suolaa
150-200 g (n. 4 dl) pekaanipähkinöitä
Valmista pohja ensin sekoittamalla keskenään vehnäjauhot, suola ja sokeri. Nypi pehmeä voi sekaan kunnes seos on muruista, lisää kylmä vesi ja sekoita hyvin. Kääräise kelmuun ja laita jääkaappiin puoleksi tunniksi. Painele taikina vuoan reunoille ja pohjalle. Laita taas kylmään odottamaan.
Valmista täyte. Kuumenna sokeri, siirappi, voi ja halutessasi rommi kattilassa. Sekoita koko ajan ja nosta liedeltä kun seos poreilee. Laita sivuun jäähtymään.
Lämmitä uuni 180 asteeseen. Vatkaa munien rakenne rikki haarukalla, lisää haaleaan siirappiseokseen kerman ja suolan kanssa. Kaada täyte piirakkapohjan päälle, ripottele päälle pekaanipähkinät riveihin. Paista uunissa n. 40 minuutin ajan.
DAIMPIIRAS:
10.6.10
Resepti on muokattu Hellapoliisilta ja Suklaasiskolta. Kinuskia voisi olla tuplasti.
23 cm irtopohjavuokaan
Pohja:
2 munaa
2 dl ruokokidesokeria
1/2 dl juoksevaa margariinia
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta (tiivis mitta)
1 1/2 tl leivinjauhetta
3/4 dl maitoa
Vuoan jauhottamiseen:
juoksevaa margariinia
korppujauhoja
Vaahdota munat ja ruokokidesokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon juokseva margariini, sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet ja maito. Voitele ja jauhota vuoka. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Kumoa piiras vuoasta ja leikkaa se jäähtyneenä kahteen osaan.
Täyte:
1 1/2 dl vanilliinikreemijauhetta (Sallinen)
3 dl vettä
100 g Fazerin Daimsuklaata
Valmista täyte sekoittamalla vanilliinikreemijauhe ja vesi sekaisin, anna vetäytyä hetki. Murusta Daimit. Levitä vanilliinikreemi piiraspohjalle, ripottele päälle paloiteltu daimsuklaa. Nosta päälle toinen piiraspohja.
Pinnalle:
1 dl vispikermaa
1 dl fariinisokeria
50 g Daimsuklaata
Keitä kattilassa vispikermasta ja sokerista kinuskikastike. Levitä kinuski piiraan päälle. Rouhi koristeeksi Daimsuklaata.
VADELMABLONDIES:
25.3.11
12 kpl
100 g valkoista leivontasuklaata (rainbow)
100 g voita
2 munaa
1,5 dl sokeria
1,25 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
noin 100 g pakastevadelmia
Sulata suklaa ja margariini mikrossa varovasti sekoitelle ja erikseen. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita vaniljasokeri jauhoihin ja lisää vaahtoon sekoitellen. Lisää jäähtynyt suklaa ja voi vaahtoon sekoitellen. Lisää jäiset vadelmat ja sekoita varovasti. Kaada taikina vuokaan, noin 15x20 cm, jossa pitkä leivinpaperisuikale pohjalla ja kapeisiin reunoihin päin vuoasta pois nostamista varten. Paista 175 astessa 35-45 minuuttia. Jäähdytä. Leikkaa neliöiksi.
SEEPRAPALAT:
12.1.11
Resepti Kliivian keittiöstä.
noin 24 pientä neliötä
Browniestaikina:
100 g tummaa suklaata
100 g leivontamargariinia
1,5 dl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
3 munaa
1,75 vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Juustokakkutaikina:
200 g Philadelphiajuustoa
0,75 dl sokeria
1 muna
4 tl vehnäjauhoja
1/4 tl vaniljasokeria
Sulata margariini mikrossa. Lisää suklaapalat joukkoon ja anna sulaa, sekoita tasaiseksi. Lisää sokeri ja vaniljasokeri ja anna jäähtyä 15 minuuttia. (Laita uuni päälle 175 asteeseen.)
Sekoita Juustokakkutaikinan ainekset yhteen eri kulhossa.
Sekoita brownietaikinaan munat yksitellen ja vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Sekoita hyvin pohjaa myöten.
Voitele vuoka (minulla 20 cm x 15 cm lasivuoka, johon laitoin leivinpaperisuikaleen pohjalle ja jätin lyhyisiin reunoihin nostovaraa ja voitelin). Kaada noin 2/3 brownietaikinasta vuokaan. Nostele juustokakkutaikinaa päälle nokareina ja levitä tasaiseksi. Nostele loput brownietaikinasta päälle, voit tehdä kuvioita tai levittää taikinan päälle tasaiseksi. Paista noin 30 minuuttia, anna jäähtyä ja leikkaa pieniksi paloiksi. Koristele halutessasi.
BROWNIES:
14.9.10
18 kpl
100 g tummaa leivontasuklaata (rainbow)
100 g leivontamargariinia
2 munaa
1,5 dl sokeria
1,25 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
Sulata suklaa ja margariini mikrossa varovasti sekoitelle ja erikseen. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita vaniljasokeri jauhoihin ja lisää vaahtoon sekoitellen. Lisää jäähtynyt suklaa ja voi vaahtoon sekoitellen. Kaada taikina vuokaan, noin 15x20 cm, jossa pitkä leivinpaperisuikale pohjalla ja kapeisiin reunoihin päin vuoasta pois nostamista varten. Voitele vuoan pitkät sivut rasvalla. Paista 175 astessa 25-30 minuuttia. Anna jäähtyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia tai seuraavaan päivään. Leikkaa neliöiksi.
SITRUUNAPALAT:
21.6.10
Resepti Merjalta muokattu.
8 kpl
Pohja:
100 g voita
1 dl tomusokeria
3 dl vehnäjauhoja
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää rasva kuutioina ja sekoita tehosekoittimella sekaisin. Leikkaa noin 20 X 15 cm kokoisen vuoan pohjalle leivinpaperisuikale ja jätä lyhyempiin päihin nostoreunat. Voitele pitkät reunat ja leivinpaperi juoksevalla margariinilla. Painele taikina tasaisesti vuoan pohjalle. Esipaista pohjaa 175 asteessa noin 15 min, kunnes pinta on hiukan ruskea.
Väliin:
2 rkl lime- tai lemoncurdia
Levitä pohjan päälle tahnaa ohuelti.
Täyte:
2 munaa
1 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
1 sitruunan mehu
1 sitruunan raastettu kuori
Vatkaa munia käsin pari minuuttia. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon hyvin sekoittaen. Lisää lopuksi mehu ja sitruunan raastettu kuori. Sekoita. Muista pestä sitruuna ennen kuoren raastamista hyvin! Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista vielä 175 asteessa noin 25 min. Jäähdytä. Siivilöi tomusokeria pintaan ja leikkaa pieniksi paloiksi.
TUOREJUUSTO-BROWNIET:
13.4.09
Resepti Suklaasisko -blogista muokattu.
Pohja:
2 munaa
1,5 dl sokeria
6 rkl voita
3 rkl kaakaojauhetta
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl pekaanipähkinämurskaa
200 g Sunnuntai tuorejuuston tyyppinen kasvisrasvavalmiste vanilja
tilkka kuohukermaa (maitokin käy)
Kuorrutus:
50 g voita
1 rkl maitoa
noin 2 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
pekaanipähkinöitä koristeluun
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi. Sulata voi mikrossa lisää ja kaakaojauhe. Lisää se muna-sokeriseokseen. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja pähkinät. Lisää varovasti sekoittaen taikinaan.
Laita puolet taikinasta leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (noin 25x15 cm) ja sivele tasaiseksi. Levitä notkistettu tuorejuusto+kerma-seos päälle ja lisää loput taikinasta sen päälle. Paista 200 asteessa uunissa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä vuoassa.
Sulata voi maitoon lisättynä ja sekoita joukkoon tomusokeri ja kaakaojauhe. Levitä paistoksen pinnalle ja koristele pekaanipähkinöillä. Anna kuorrutteen jähmettyä.

ANNAN INKIVÄÄRIKEKSIT:
8.2.12
Leivotaan-lehdestä puolitettu.
50 g voita
0,5 dl sokeria
0,5 rkl siirappia (laitoin vaaleaa)
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl inkiväärijauhetta
1,25 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjahetta
Sekoita kaikki ainekset nopeasti keskenään. Pyöritä massasta 15 palloa leivinpaperille. Paista 175 asteessa noin 10-12 minuuttia.
KAURAKEKSIT:
22.3.11
Resepti Ewelyniltä.
2 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
50 g voita sulana
1 kananmuna
Sekoita ensin kuivat aineet keskenään. Lisää sulatettu voi ja lopuksi kananmuna. Sekoita kevyesti. Tee taikinasta kasoja (9 kpl) pellille ja paista uunissa 200 asteessa 5 - 8 min.
CHOCOLATE CHIP COOKIES:
31.5.09
16 isoa keksiä
100 g voita
1 tl vaniliinisokeria
1 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria
1 kananmunaa
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
2 dl isoja kaurahiutaleita
3 riviä tummaa suklaata pieninä paloina (Fazer)
Sekoita voi, vaniljasokeri, sokeri ja fariinisokeri sähkövatkaimella tasaiseksi. Lisää kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Lisää jauhot, leivinjauhe, suola ja kaurahiutaleet. Lisää suklaanpalat. Muokkaa palloiksi pellille. Paista 225C 8-10min.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)