18 cm irtopohjavuoka
Pohja:
3 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Kostutus:
1,5 dl vettä + pari tippaa vanilja-aromia
Vadelmakerma:
100 g pakastevadelmia
0,25 dl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
1 rkl kylmää vettä
1 rkl perunajauhoja
2 dl vispikermaa
Koristeet:
Pinnan alla ohut kerros turkkilaista jogurttia, toimiikin muuten hyvin.
Pinta päällä sokerimassaa värjättynä pastavärillä.
Reunat mustasta marsipaanista tehtyjä suikaleita.
Kukat vaahtokarkin makuista kaulintamassaa.
Kukissa nonparelleja ja pehmeitä helmiä kiinnitettyinä sokerikuorrutuksella tuubista.
Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää siivilän läpi massan joukkoon varovasti sekoittaen. Voitele ja jauhota vuoka vehnäjauhoilla. Paista 175 asteessa noin 25 min. Kokeile kypsyys tikulla. Anna hetki jäähtyä.
Kumoa kakku (perunajauhotetulle) lautaselle ja leikkaa kolmeen osaan. Anna jäähtyä täysin.
Täytettä varten tee ensin paksuhko kiisseli sulattamalla vadelmat kattilassa kiehuvaksi ja soseeksi. Lisää sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita yhteen kylmä vesi ja perunajauho hyvin. Ota kattila liedeltä ja kaada sekoittaen suuruste joukkoon. Laita liedelle vielä hetkeksi että pulpahtaa/kiehahtaa ja ota taas pois. Kaada toiseen astiaan. Anna jäähtyä täysin jääkaapissa. Vispaa vispi vaahdoksi. Lisää jäähtynyt kiisseli varovasti nostellen ja sekoittaen. Jaa täyte kahteen osaan ja täytä kakku käyttäen reunakalvoa ja irtopohjavuoan rengasta apuna. Muista kostuttaa. Anna seistä yön yli jääkaapissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti