Kokeilin ensin tehdä pakkasessa olevista raparpereista sosetta, joka sopisi syötäväksi aamupalalla turkkilaisen jogurtin kanssa, mutta se olikin niin kirpeää, että loput soseesta piilotin pullien väliin. Tulikin ihan hyviä.
noin 5 dl pakastettuja raparperikuutioita
tilkka vettä
ripaus sokeria
3 dl maitoa
25 g hiivaa
0,75 tl suolaa
1 dl sokeria
2 tl kardemummaa
7,5-9,5 dl vehnäjauhoja
100 g sulatettua voita
voita, sokeria, kanelia
kananmuna voiteluun
raesokeria
Keitä raparperikuutiot pehmeiksi vesitilkan ja sokeriripauksen kanssa. Soseuta vielä sileäksi sauvasekoittimella. Anna jäähtyä hyvin jääkaapissa.
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää suola, sokeri ja kardemumma. Sekoita joukkoon puolet jauhoista (4 dl) ja vatkaa taikinaa, että muodostuu parempi sitko. Lisää joukkoon jauhoja (2 dl) sekoittaen. Lisää huoneenlämpöinen tai sulatettu voi. Lisää loput jauhot vähitellen (1,5-3,5 dl). Alusta taikinaa kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Peitä kulho ja anna kohota noin 30 minuuttia.
Kauli puolet taikinasta jauhotetulla pöydällä ja levitä päälle voita, sokeria ja kanelia. Levitä vielä päälle raparperisose. Rullaa ja leikkaa viipaleiksi ja asettele pellille leivinpaperin päälle, noin 12 pullaa yhdelle pellille. Kohota pullat liinalla peitettynä. Voitele kohonneet pullat munalla ja koristele raesokerilla. Tee lopusta taikinasta tavallisia korvapuusteja. Paista pikkupullia 225 °C n. 10-14 min.
sunnuntai 12. helmikuuta 2017
lauantai 11. helmikuuta 2017
Punaherukka-ruiskaurapaistos
Alkaa olla aika käyttää kaikki pakastimessa olevat marjat, kevät lähestyy. Tein perinteiseen kaurapaistokseen pienen ruisvivahteen korvaamalla osan vehnäjauhoista ruisjauhoilla. Herkullisen kirpeää punaherukoilla, toimii hyvin myös raparpereilla, omenoilla tai päärynöillä. Tarjoillaan esimerkiksi vaniljakermajäätelön kanssa. Mukavia nämä simppelit reseptit, joihin löytyy kaikki ainekset valmiiksi kotoa, kun leivontahimo iskee tai herkkuhammasta kolottaa :) Muutenkin tykkään leipoa yleensä aina suunnittelematta. Harvoin aineksia lähtee kaupasta hakemaan tiettyyn leivonnaiseen.
Vuoka noin 20x15 cm
5 dl punaherukoita (pakastettuja)
1 rkl perunajauhoja
1 1/2 dl kaurahiutaleita
0,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl ruisjauhoja
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
100 g voita
Käytä pakastemarjat jäisinä ja irtonaisina. Lisää perunajauhot ja sekoita hyvin.
Mittaa kuivat aineet kulhoon. Lisää mikrossa sulatettu voi ja sekoita. Voitele vuoka. Kaada marja-perunajauho-seos vuokaan. Ripottele muruseos päälle. Paista 225 asteessa uunin keskiosassa noin 15 min. Tarjoa lämpimänä esimerkiksi vaniljakermajäätelön kanssa.

tiistai 7. helmikuuta 2017
Ruiskakkuset
Toinen suolainen resepti tässä peräkkäin. Nimesin nämä rapsakat teeleivät ruiskakkusiksi. Käytin kaurahiutaleiden tilalla ruisjauhoja normaalissa teeleipäreseptissä. Näistä tuli hyviä voin ja juuston kera iltapalaksi.
9 leipää
2 dl ruisjauhoja
2-3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
2 tl sokeria
0,5 dl öljyä
2 dl maitoa tai vettä
Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää öljy ja maito. Sekoita tasaiseksi. Jaa taikina lusikalla 9 kasaan leivinpaperin päälle pellille ja levitä lusikalla ohuiksi, pyöreiksi leiviksi. Paista 225 asteessa keskitasossa 10-15 minuuttia.
maanantai 6. helmikuuta 2017
Tomaattifocaccia
Tammikuun puolella tuli kokeiltua focacciaa kirsikkatomaatti-koristelulla.
vuoka tässä noin 20x15 cm
4-4,5 dl vehnäjauhoja
2 dl vettä tai maitoa
1 rkl sokeria, kokeile 1 rkl hunajaa
0,5 tl suolaa
1/2 pss kuivahiivaa tai 1/3 hiivapala
1 rkl oliiviöljyä
Pinnalle esimerkiksi pari kirsikkatomaattia siivutettuna
Lämmitä neste mikrossa. Lisää sokeri j olisi voinut käyttää isompaa vuokaa, tai sitten paistaa vähän matalammassa lämmössä hiukan kauemmina hitusen suolaa. Kuivahiivalla lisää nesteeseen pari desilitraa jauhoja ja kaada kuivahiiva jauhojen päälle ja sitten sekoita. Hiivapalalla murustele suoraan nesteeseen ja sekoita ja lisää sitten pari desiä jauhoja. Anna seistä puolisen tuntia, kunnes juuri kuplii.
Alusta taikina jauhoilla pehmeäksi. Lisää öljy lopuksi joka irroittaa taikinan käsistä ja kulhosta. Lisää vielä pikkusen jauhoja, jotta taikina ei jää öljyiseksi. Kaada vuokaan. Painele pinnalle esimerkiksi pari siivutettua kirsikkatomaattia. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.
torstai 19. tammikuuta 2017
Raparperi-pikapulla aprikoosimarmeladilla
Sacherkakusta jäi yli aprikoosimarmeladia, jonka keksin upottaa tähän herkulliseen pikapullaan raparperien kanssa. Tuloksena ihanan kardemummainen kakku, jossa maistuu mukavan kirpeät raparperit sekä hedelmäistä kosteutta antava aprikoosi. Herkutellaan vaikka vaniljajäätelön kera. Ohje mustikkaversiona löytyy Pakkopullasta ja myös täältä blogistani. Alla ohje miten tein nyt.
Piirakkavuoka
Taikina:
1,5 dl sokeria
2 munaa
2 dl maitoa
100 g sulatettua voita
2 tl kardemummaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Täyte:
1,5-2 dl pakastettuja raparperin paloja
noin 150 g aprikoosimarmeladia
Pinnalle:
raesokeria
Sekoita munat ja sokeri keskenään, ei tarvitse vatkata. Lisää joukkoon maito ja jäähtynyt sulatettu voi sekoitellen. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, sekoita vain sen verran, että taikina tasoittuu.
Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan, johon olet ensin levitellyt hiukan sulatetut raparperin palat ja aprikoosimarmeladin.
Paista 175 asteessa alimmalla ritilätasolla noin 35 min. Maistuu parhaalta lämpimänä vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.

sunnuntai 15. tammikuuta 2017
Rukiiset tomaatti-pepperonimuffinssit
Suolaisia muffinsseja siis. Makua antaa kirsikkatomaatti ja pepperoni sekä rakuuna.
12 kpl
3 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kuivattua rakuunaa
1 dl maitoa
1 dl juoksevaa margariinia
1 kananmuna
0,5 tl suolaa
6-8 kirsikkatomaattia
12-15 siivua pientä pepperonimakkaraa
Viipaloi kirsikkatomaatit sekä pepperoni kolmeen osaan. Sekoita yhteen jauhot ja leivinjauhe. Lisää maito ja juokseva margariini ja sekoita. Lisää kananmuna ja sekoita. Lisää tomaatit ja pepperoni ja sekoita. Täytä taikinalla paperiset muffinssivuoat, jotka muffinssipellissä. Paista 225 asteessa noin 20 min.

maanantai 9. tammikuuta 2017
Sacherkakku
Aloitetaan vuosi 2017 ihanalla suklaisella sacherkakulla. Kostukkeena tummaa rommia, täytteenä aprikoosihilloa ja päällä tuhti kova suklaakuorrutus... Nams! Pieniä muutoksia tein aiemmin käyttämääni suklaapohjan ohjeeseen, anopilta saatuun, joka löytyy myös täältä blogistani. Molemmat yhtä toimivia.
Tämä kakku matkasi mukana loppiaisviikonlopun viettoon mökille. Herkullisuudestaan huolimatta tämä tuhti kakku oli riittoisa ja sitä riitti jälkiruoaksi useammalle henkilölle parinakin päivänä.
Jouluna tuli mieheni kanssa sairasteltua influenssaa/flunssaa suunnitelmista poiketen kotosalla, joten olikin mukavaa viettää melkein kuin oikeaa toista joulua sukulaisten kanssa. Joulukuusikin oli vielä ihasteltavana, ja ulkona valkoinen maa.
24 cm irtopohjavuoka
Pohja:
150 g tummaa suklaata (fazer)
150 g voita
1,5 dl sokeria
4 kananmunaa
1,5 dl mantelijauhetta (80 g)
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
Kostutus:
0,5 dl tummaa rommia, captain morgan
0,5 dl vettä
Täyte:
noin 150 g aprikoosimarmeladia yhteen väliin
Kuorrutus:
200 g tummaa suklaata (fazer)
50 g voita
Koristelu:
8 palaa tummaa suklaata (fazer) (Etsi pitsirullien ohje Kinuskikissalta)
Lisäksi:
kuohukermaa vaahdotettuna
Kakkuvuokaan:
voita tai juoksevaa margariinia ja vehnäjauhoja
Sulata paloiteltu suklaa varovasti mikrossa ja ota sivuun jäähtymään. Vaahdota pieneksi paloiteltu pehmennyt voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää päälle kuivat aineet ja sekoita nopeasti. Lisää sitten mukaan hieman jäähtynyt sula suklaa koko ajan sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja vehnäjauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 °C noin 40-50 minuuttia.
Kumoa kakku (perunajauhotetulla alustalle) ja anna jäähtyä. Jaa kakku kahteen osaan. Kostuta levyt rommi-vesiseoksella. Levitä väliin aprikoosimarmeladia. Anna seistä jääkaapissa seuraavaan päivään. Voit myös tehdä pohjan yhtenä päivänä ja toisena täyttää ja kolmantena kuorruttaa.
Sulata rasva mikrossa ja sekoita suklaapalat joukkoon vähän kerrallaan ja tarvittaessa pidä muutama sekunti mikrossa. Vatkaa kuorrutus lusikalla kuohkeaksi ja kiiltäväksi. Kaada kuorrute kakun päälle keskelle ja reippain vedoin levitä kuorrute että valuu reunoille. Tasoita reunat. Suojaa lautanen leivinpaperisuikaleilla.
Koristele haluamallasi tavalla, esimerkiksi suklaakoristeilla tai -spritsauksilla. Tarjoa lisänä vatkattua kermaa. Ota kakku ajoissa lämpenemään jääkaapista, että kuorrute ehtisi hiukan pehmetä.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016
Vaaleat piparkakut
Tein Yhteishyvän reseptillä vaaleita pipareita puolikkaan satsin. Tein hyvin ohuita, koska ne ovat mielestäni parempia. Ihanan kermaisia ja voinmakuisia pipareita! Pitäisiköhän leipoa vielä toinen satsi ennen joulua, koska nämä katosivat muutamassa päivässä :)
tällä reseptillä sain noin 50 kpl ohuita pipareita
75 g voita
1 dl sokeria
0,5 dl vaaleaa siirappia
0,5 dl kermaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl kardemummaa
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl vaniljasokeria
Sulata rasva mikrossa varovasti. Lisää joukkoon sokeri ja siirappi ja sekoita. Anna jäähtyä. Sekoita joukkoon kerma ja kuivat aineet ja sekoit hyvin. Kaada pakastepussiin ja anna vetäytyä yön yli jääkaapissa.
Pehmennä taikinaa jauhotetulla pöydällä ja kauli muutamaksi ohueksi levyksi. Ota muotilla pipareita leivinpaperille pellille. Taikinaa on helpompi käsitellä, kun otat viileämpää taikinaa aina hiukan lisää, kun taikina lämpenee ja pehmenee, ja lisää pöydälle uudestaan hiukan jauhoja. Paista 175 asteessa noin 8 minuuttia.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016
Isänpäiväkakku
Pitkästä aikaa tein koristellun täytekakun. Tällä menimme juhlistamaan isääni. Tein kakun kulhoon kääretorttupohjalla ja täytteeksi hedelmätäytteen, joka jäi hyvin miedon makuiseksi.
Arabian pienempi Teema-kulho (1,65 l)
Kääretorttupohja:
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
cocktailhedelmätölkki säilyke
2,5 dl Flora Vispiä
Kostutus:
1 dl säilyketölkin mehua
Kuorrutus:
sokerimassan alle 0,5 dl Flora Vispiä vispattuna
varaa 375 g sokerimassaa koko kulhokakun päällystämiseen
koristeet sokerimassaa värjättynä Sugarflairin pastaväreillä (Claret, Spruce green, Melon), tehty edellisenä päivänä valmiiksi
sokerikuorrute tuubissa
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon varovasti. Levitä leivinpaperille tasaisesti. Paista uunissa 225 °C 7-10 min. Kumoa leivinpaperille. Leikkaa isolla kulholla yksi taikinaympyrä, ja sitten kolmella muulla sopivalla kulholla, että saat neljä pohjaa.
Valuta tölkistä mehu talteen. Soseuta hedelmät. Vispaa vispi ja sekoita hedelmäsose joukkoon.
Vuoraa kulho kelmulla. Kokoa kakku kulhoon kostuttamalla jokainen pala mehulla ja levittämällä väleihin täytettä. Anna seistä yön yli jääkaapissa.
Seuraavana päivänä vispaa vispiä eristeeksi kakun päälle. Kauli tomusokerin avulla silikonialustalla puisella piirakkakaulimella sokerimassasta tasainen ohut levy. Nosta varovasti kakun päälle ja asettele reunat siististi kiinni kakkuun. Leikkaa ylimääräiset pois. Kiinnitä koristeet kakkuun sokerikuorrutteella tuubissa. Säilytä kakku jääkaapissa ilman kupua tai sellaisen kuvun alla, johon on leikattu ilmareikiä, ettei sokerimassa kostu.

maanantai 7. marraskuuta 2016
Raidallinen Baileys-mutakakku
Tässä hauskasti raidallisessa mutakakussa maistuu reilusti Baileys-likööri. Kakkuun otin inspiraatiota Canelian keittiön reseptistä. Kulhoja tässä ei säästellä, eli tiskiä tulee :)
18 cm irtopohjavuoka
100 g voita
80 g suklaata (tässä 6 palaa tummaa suklaata (Fazer) ja 8 kpl valkosuklaata (Panda)
2 munaa
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
0,5 dl Baileys-likööriä
2 dl vehnäjauhoja
Sekoita kananmunat, sokeri, vaniljasokeri ja Baileys yhteen vaahdottamatta. Lisää jauhot ja sekoita. Jaa puolet taikinasta toiseen kulhoon.
Sulata voi ja jaa puolet siitä toiseen puhtaaseen astiaan. Lisää valkosuklaa toiseen ja tumma suklaa toiseen kulhoon paloina, ja sulata mikrossa seoksia lisää varovasti, että suklaa sulaa joukkoon. Sekoita voi-suklaaseokset taikinakulhoihin ja sekoita hyvin.
Leikkaa vuoan pohjalle leivinpaperista ympyrä ja voitele vuoan reunat. Kaada vuorotelle taikinoita vuoan keskelle tilkka kerrallaan nopeaan tahtiin, että taikina leviää rengasmaisesti ja raidallisesti kohti reunoja. Paista 175 asteessa noin 20-25 minuuttia. Kakku saa jäädä hiukan tahmeaksi keskeltä. Irroita kakku vuoasta. Anna jäähtyä suunnilleen huoneenlämpöön ennen nautiskelua. Hyvää myös jääkaappikylmänä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)