lauantai 4. huhtikuuta 2015

Kardemumma-mazariinikakku

Ohje uusimmasta Leivotaan-lehdestä. Laitoin vain fariinisokerin tilalta koko määrän tavallista sokeria ja pienensin mantelimassan määrän sopimaan yhteen mantelimassapötköön. Tein myös suklaakuorrutteen kakun päälle jota alkuperäisessä ei ollut. Hirmu hyvää pehmeätä ja makeata kakkua. Mukavaa Pääsiäistä!




leipävuoka

Kakku:
100 g voita
1,5 dl sokeria
2 munaa
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
150 g mantelimassaa

Kuorrute:
0,5 dl kuohukermaa
50 g tummaa suklaata
1 tl voita

strösseleitä

Raasta mantelimassa. Sulata voi ja anna jäähtyä. Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi. Sekoita yhteen vehnäjauho, leivinjauhe ja kardemumma ja kääntele sekaan voisulan ja manterimassaraasteen kanssa. Kaada voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 180 asteessa noin 40 min. Kumoa.

Tee kuorrute kuumentamalla kerma kattilassa ja lisäämällä suklaa paloina. Sekoittele ja lämmitä lisää että suklaa sulaa kokonaan ja lisää voinokare ja sekoita tasaiseksi. Kaada jäähtyneen kakun päälle ja koristele esimerkiksi strösseleillä. Säilytä kakku huoneenlämmössä.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kaura-mustikkakeksit

Sama resepti kuin kaura-punaherukkakekseillä, joita olen leiponut aikaisemmin. Tosi hyviä!



12 kpl

100 g pehmeää voita 
1,5 dl sokeria 
1 muna 
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaurahiutaleita 
1 tl kardemummaa 
0,5 tl leivinjauhetta 
n. 1,5 dl tuoreita tai jäisiä mustikoita

Vatkaa huoneenlämmössä pehmentynyt voi sokerin kanssa kuohkeaksi ja lisää muna ja sekoita. Sekoita keskenään jauhot, kaurahiutaleet, kardemumma ja leivinjauhe. Sekoita ne seoksen joukkoon ja kääntele joukkoon mustikat. Ota taikinasta reiluja ruokalusikallisia jleivinpaperin päälle ja litistä hieman, mutta älä paina ihan litteiksi. Jätä palleroiden väliin reilusti tilaa, sillä keksit leviävät melko paljon uunissa. Neljä keksiä mahtuu yhteen riviin. Paista 200-asteisessa uunissa n. 12 minuuttia, kunnes keksit ovat kullanruskeita.

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Pellillinen punaherukkapiirakkaa kauramurulla

Kirpeätä punaherukkapiirakkaa kauramurulla pakkasvaraksi veneen kevättöihin.



Piirakkataikina:
6 dl vehnäjauhoja 
2 tl leivinjauhetta 
2 tl vaniljasokeria 
2,5 dl sokeria 
1,5 dl juoksevaa margariinia tai voisulaa 
2 muna 
2 dl maitoa 

8-10 dl punaherukoita 

Kauramuru:
100 g sulatettua voita 
1,5 dl fariinisokeria 
3 dl kaurahiutaleita 
1 tl vaniljasokeria 
1 rkl vehnäjauhoja 

Sekoita vehnäjauho, leivinjauhe, vaniljasokeri, sokeri ja juokseva margariini. Lisää maito ja sekoita. Lisää muna. Sekoita nopeasti löysäksi taikinaksi. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan tai irtopohjavuoan pohjalle. Ripottele päälle punaherukat.

Levitä pohjan päälle punaherukat. Yhdistä murukuorrutuksen ainekset ja levitä päälle. Paista piirakka 225 asteessa noin 20 minuuttia.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Pehmeä punaherukkakakku

Suussasulavan pehmeää vaniljaista kakkua kirpeillä punaherukoilla. Sama resepti kuin vähän aikaa sitten tekemässäni punaherukkapiirakassa, mutta tähän tein keksipohjan ja laitoin täytteeseen vielä vaniljatangon sekä tein kakkuvuokaan niin täytteestä tuli korkeampi. Marjat olivat alussa täytteen alla, mutta nousseet pintaan paistamisen aikana.


18 cm irtopohjavuoka

Pohja:
100-130 g (8 kpl) digestivekeksejä
50 g voita

Täyte:
1 tölkki kondensoitua maitoa (ei keitettyä)
200 g turkkilaista jogurttia
1 muna
1 vaniljatanko + 1 tl sokeria
noin 2,5 dl pakastettuja punaherukoita

Murskaa keksit ja lisää sulatettu voi. Leikkaa vuoan pohjalle leivinpaperiympyrä. Painele keksi-voi-seos pohjalle ja reunoille.

Halkaise vaniljatanko ja raavi siemenet terävällä veitsellä. Tee siemenistä keko ja lisää noin 1 tl sokeria ja sekoittele hyvin yhteen veitsenkärjellä; näin siemenet erottuvat toisistaan. Sekoita yhteen kondensoitu maito, turkkilainen jogurtti, kananmuna sekä vaniljatangon siemenet+sokeri. Ripottele jäiset punaherukat keksipohjan päälle ja kaada täyte vuokaan. Paista 200 asteessa noin 40-45 minuuttia. Anna jäähtyä huoneenlämpöön ennen kuin irroitat vuoan. Anna jäähtyä täysin jääkaappikylmäksi ennen maistelua, niin täyte on ihanan kermaista ja sileää.



perjantai 27. helmikuuta 2015

Manteli-suklaakakku

Superhyvää suklaakakkua, jossa jännä karkeahko suutuntuma mantelijauheen ansiosta. Syötiin yhdet palat vielä hiukan lämpimänä vaniljajäätelön kanssa ja loput jääkaappikylmänä; molemmilla tavoilla tästä tuli suosikkini. Reseptin alkuperää en muista. Rommia voisi kyllä olla enemmän.







18 cm irtopohjavuoka

80 g mantelijauhetta 

100 g tummaa suklaata 
100 g voita 
1,5 dl sokeria 
3 munaa 
2 rkl kaakaojauhetta 
0,5 rkl rommia


Sulata voi mikrossa ja lisää suklaapalat ja sekoittele että sulavat ja lämmitä tarvittaessa vielä hetki kerrallaan mikrossa. Lisää sokeri ja kaakaojauhe ja sekoita. Lisää mantelijauhe ja sekoita. Lisää munat yksi kerrallaan ja sekoita jokaisen jälkeen. Lisää rommi. Leikkaa vuoan pohjalle leivinpaperiympyrä ja voitele paperi ja reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista 150 asteessa noin 40 min.

perjantai 13. helmikuuta 2015

Juustoiset teeleivät

Ihan paras resepti tämä kun haluaa helposti hyvää lämmintä leipää vaikkapa iltapalaksi. Tällä kertaa lisäsin taikinaan kermajuustoa.



5-6 leipää:

2 dl kaurahiutaleita 
2-3 dl vehnäjauhoja 
2 tl leivinjauhetta 
0,5 tl suolaa 
2 tl sokeria 
0,5 dl öljyä 
2 dl maitoa tai vettä 
kantti kermajuustoa raasteena/pieninä paloina

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää öljy ja maito ja juusto. Sekoita tasaiseksi. Jaa taikina lusikalla 5-6 kasaan leivinpaperin pälle pellille ja levitä lusikalla ohuiksi, pyöreiksi leiviksi. Paista 225 asteessa keskitasossa 10-15 minuuttia.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

95v kakku

Sain kunnian tehdä mieheni isoisän 95v juhliin kakun ja päädyin raikkaaseen sitruunatäytteiseen kermakakkuun.




26 cm irtopohjavuoka

Sienikakkupohja:
5 kananmunaa 
2,5 dl sokeria 
2,25 dl vehnäjauhoja 
1,5 dl perunajauhoja 
2 tl leivinjauhetta 
1,25 dl kiehuvaa vettä 

Kostutus: 
3 dl maitoa

Sitruunatäyte kahteen väliin:
1 dl sokeria 
1 dl vettä 
2 sitruunan raastettu kuori 
2 sitruunan mehu 
2 rkl perunajauhoja 
5 dl flora vispiä 

Koristelu:
5 dl flora vispiä: eristeeksi ja reunapursotukset
sokerimassapinta, sokerimassakoristeet

Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Kuumenna vesi kiehuvaksi mikrossa ja kun vaahto on valmista jatka sekoitusta täydellä teholla ja kaada vesi pieninä erinä sekaan. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää siivilän läpi massan joukkoon varovasti sekoittaen. Voitele ja jauhota vuoka vehnäjauhoilla. Paista 175 asteessa noin 35 min. Kokeile kypsyys tikulla. Kumoa ja leikkaa kolmeen osaan jäähtyneenä.

Tee sitruunakiisseli vähän etukäteen. Laita kattilaan kaikki aineet lukuun ottamatta vispiä. Sekoita hyvin ja anna kuumentua kattilassa kunnes kiehahtaa. Anna jäähtyä hyvin. Vaahdota vispi ja lisää sen joukkoon hyvin jäähtynyt sitruunakiisseli. Kostuta ja kokoa kakku ja anna makujen tasoittua seuraavaan päivään. Koristele. Säilytä sokerimassalla koristettua kakkua ilman kupua kosteuden ehkäisemiseksi.

Huomioita: sokerimassapinnan voi kaulia tomusokerin sijasta myös perunajauhojen avulla.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Runebergintortut

Nopealla päätöksellä kaapin aineksista tekaisin Runebergintorttuja, mukaillen aiempaa ohjetta joka blogista löytyy. Mantelirouheen korvasin mantelimassalla. Tuhteja ja kosteita.




6 kpl

0,5 dl juoksevaa margariinia

0,75 dl sokeria
1 kananmuna
1,75 dl maitoa
1,5 dl vehnäjauhoja
75 g mantelimassaa (puoli pötköä)
75 g digestivekeksejä (5 kpl)
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 tl kanelia

Kostutus: 
noin 0,25 dl rommia:vettä, noin 1:2

Päälle:
vadelmahilloa
sokerikuorrutetta tuubista

Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Jauha keksit jauhoksi. Sekoita keskenään sula voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää taikinaan kananmuna sekoittaen. Lisää maito. Lisää taikinaan mantelimassa pieneksi revittynä, jauhetut keksit, vehnäjauhot, leivinjauhe, kardemumma sekä kaneli. Sekoita tasaiseksi. Täytä muffinssivuoat, jotka ovat muffinssipellillä. Paista torttuja 200 asteessa noin 25 minuutin ajan, kunnes leivokset ovat saaneet kullanruskean sävyn eikä tikkuun tartu taikinaa.

Kostuta tortut vasta jäähtyneenä. Irroita tortut muffinssivuoista. Sekoita keskenään rommi ja vesi, sivele seosta torttuihin sudilla alta sivuilta ja päältä. Laita keskelle nokare vadelmahilloa ja pursota rengas kuorrutteella.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Makea punaherukkapiirakka

Tätä pitää tehdä uudestaan. Todella hyvää piirakkaa; makeaa ja pehmeää ja kirpeitä punaherukoita. Ohje Lämmöllä tehtyä-blogista johon vaihdoin kermaviilin turkkilaiseen jogurttiin ja jätin vaniljasokerin pois. Eli hyvin yksinkertaisista aineksista helppo piirakka.


piirakkavuoka

Murotaikinapohja:
1 dl juoksevaa margariinia tai 100 g voita
1 dl sokeria 
1 muna 
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta 

Täyte:
1 tölkki kondensoitua maitoa (ei keitettyä) 
200 g turkkilaista jogurttia 
1 muna 
noin 5 dl pakastettuja punaherukoita

Vatkaa voi ja sokeri. Lisää muut aineet. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Kaada marjat pohjalle. Sekoita muut täytteen ainekset yhteen ja kaada marjojen päälle. Paista 200 asteessa puolisen tuntia. 

perjantai 9. tammikuuta 2015

Mustikka-rahkapiilo

Vuosi 2015 alkaa kakulla. Kakun sisällä piilossa mustikoita ja rahkaa.



24 cm irtopohjavuoka

Pohja:
200 g voita 
2 dl sokeria 
1 kananmuna 
4 dl vehnäjauhoja 
1 tl leivinjauhetta 

Täyte:
3 dl pakastemustikoita 
250 g maitorahkaa 
0,5 dl sokeria 
2 tl perunajauhoja 
1 kananmuna

Sekoita kuutioitu voi ja sokeri sekaisin. Lisää kananmuna, vehnäjauhot sekä leivinjauhe. Sekoita taikina tasaiseksi. Painele puolet taikinasta voidellun kakkuvuoan pohjalle ja reunoille. 

Ripottele puolet mustikoista pohjalle. Sekoita muut täyteainekset keskenään ja levitä vuokaan. Ripottele loput mustikat rahkan päälle. Taputtele lopusta taikinasta käsissä ohuempi lätty ja nosta täytteen päälle. Pintaan saa jäädä reikiä. Venyttele pinta reunojen taikinaan kiinni. Paista uunissa 180 asteessa noin 55-60 min. Anna hetki tasaantua ja irroita vuoasta lastojen avulla tarjoilualustalle. Maistele lämpimänä ja kylmänä.