perjantai 16. syyskuuta 2016

Omenakeikaus

Keikautettu omppukakku on yksi parhaimmista herkuista. Tämän maustoin kardemummalla.

Tämä onkin nyt viimeinen omenaresepti putkeen, lopuista ompuista keitin vaalean siirapin kanssa sosetta pakkaseen. Sitä voi sitten herkutella aamupuuron, jogurtin tai lettujen kanssa. Ehkä pyöräytän vielä herkullisia omenasosepullia.




18 cm irtopohjavuoka

Vuoan pohjalle:
0,25 dl juoksevaa margariinia
0,25 dl fariinisokeria tai sokeria
2 omenaa (kotimaisia pieniä 5-6 kpl)

Taikina:
0,75 dl juoksevaa margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1,25 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl kardemummaa

Leikkaa leivinpaperiympyrä irtopohjavuoan pohjalle. Levitä pohjalle pullasudilla juokseva margariini ja fariinisokeri sekaisin. Levitä omenapalat vuokaan.

Sekoita taikinan juokseva margariini ja sokeri yhteen. Lisää kananmuna. Sekoita jauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja kardemumma keskenään ja lisää taikinaan. Kaada ja tasoita taikina omenapalojen päälle vuokaan. Paista kakkua 180 asteisessa uunissa noin 30-35 minuuttia.

Laita uunin pohjalle pelti, koska vuoka saattaa vuotaa. Kumoa tarjoiluvadille. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

Tuplattuna sopii 24 cm irtopohjavuokaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti