Tahmaisen suklaisia...
Hyvää itsenäisyyspäivää! Huomenna postaan kakusta.
12 kpl
100 g tummaa suklaata
100 g voita
1,5 dl sokeria
1,25 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
Sulata voi mikrossa ja lisää sekaan paloiteltu suklaa. Sulattele vielä lisää, että suklaa sulaa kokonaan. Sekoita yhteen sokeri, jauhot ja vaniljasokeri. Lisää sekaan vähän jäähtynyt suklaa-voisula. Lisää viimeisenä munat yksitellen nopeasti vatkaten. Kaada leivinpaperoituun vuokaan (noin 15x20 cm ikean vuoka) ja tasoita. Paista 175 asteessa 25-30 minuuttia. Anna jäähtyä jääkaappikylmäksi ennen paloiksi leikkaamista.
torstai 6. joulukuuta 2012
keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Naan-leivät
Olivat todella hyviä, nämä Pirkka-lehden reseptillä tehdyt leipäset.
8 kpl
1 dl maitoa
1 1/2 dl maustamatonta jogurttia
2 dl vehnäjauhoja
1/2 ps kuivahiivaa
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
1 kananmuna
3 1/2 dl vehnäjauhoja
25 g voita tai margariinia
Sekoita maito ja jogurtti. Lämmitä seos 42-asteiseksi. Yhdistä kuivahiiva, sokeri ja suola vehnäjauhoihin, sekoita maito-jogurttiseokseen. Anna taikinajuuren kohota 20 minuuttia lämpimässä paikassa. Lisää taikinaan vatkattu kananmuna, sulatettu voi ja vehnäjauhot. Alusta taikina tasaiseksi. Paloittele taikina 8 osaan ja painele pyöreiksi (halk. 12 cm) leiviksi. Nosta leivinpaperin päälle pellille, kohota 10 minuuttia ja paista 225-asteisessa uunissa 8 - 10 minuuttia. Voitele kuumat leivät sulatetulla rasvalla, peitä leivinliinalla ja tarjoa lämpiminä

sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Karpalokeksit
Jouluisia keksejä, kun maistuu mukavasti kaneli ja kardemumma. Ohje Ruoka.fi-sivustolta.
14 kpl
1 dl kuivattuja karpaloita
100 g margariinia
¾ dl sokeria
2 rkl siirappia
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl kanelia ja jauhettua kardemummaa
ripaus suolaa
Hienonna kuivatut karpalot. Vaahdota margariini, sokeri ja siirappi. Lisää kanamuna voimakkaasti vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Muotoile tanko ja kääri kelmuun. Anna tekeytyä pakkasessa noin tunnin ajan. Leikkaa tangosta noin sentin paksuisia viipaleita. Nosta pikkuleivät leivinpaperoidun uunipellin päälle ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 12 minuuttia. Anna keksien jäähtyä ritilän päällä. Sulata hieman valkosuklaata ja pursota suklaa koristeraidoiksi keksien pinnalle.

lauantai 1. joulukuuta 2012
Suklaa-appelsiinimuffinssit
Eipä oikein appelsiini näistä maistunut, olisi pitänyt laittaa myös kuorta mukaan. No ensi kerralla sitten.
10 kpl
1 dl juoksevaa margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
noin 1 dl puristettua appelsiinin mehua yhdestä appelsiinista
100 g tummaa suklaata rouheena
Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan appelsiinimehun kanssa vuorotellen. Sekoita suklaarouhe taikinaan. Täytä muffinssivuoat. Paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012
Valkosuklaaomenapiiras
Pehmoinen jogurttitäytteinen piirakka. Valkosuklaa ei juurikaan valmiista piirakasta maistunut. Resepti on puolitettu versio Sakari Sokerilta.
piirakkavuoka
Pohja:
100 g voita tai 1 dl juoksevaa margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
noin 5-6 pientä kotimaista omenaa
puolikkaan limen mehu (laitoin 2 rkl Sicilia valmismehua)
250 g turkkilaista jogurttia
1 dl sokeria
1,5 rkl perunajauhoja
1,5 tl vaniljasokeria
1 muna
noin 75 g valkosuklaata
Vatkaa voi ja sokeri. Lisää muut aineet. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle.
Viipaloi omenat kulhoon ja purista sekaan limen mehu. Järjestä omenaviipaleet riveihin taikinan päälle ja ripottele päälle rouhittu valkosuklaa. Sekoita loput täyteaineet keskenään ja kaada tasaiseksi kerrokseksi piirakan päälle. Paista noin 30-40 minuuttia 175 asteessa uunin keskitasolla.
Maistuu sekä lämpimänä että kylmänä.

lauantai 24. marraskuuta 2012
Kinkkupiirakka
Perjantai-iltana herkuteltiin kinkkupiirakalla söpöstä sydänvuoasta :)
piirakkavuoka tai muu vuoka
Pohja:
50 g voita tai 0,5 dl juoksevaa margariinia
1 dl maitoa
ripaus suolaa
3 dl vehnäjauhoja (korvasin nyt puoli desiä ohrajauhoilla)
2 tl leivinjauhetta
Täyte:
noin 100 g kinkkusuikaleita
1 sipuli
pala paprikaa
1-2 kynttä valkosipulia
öljyä, oreganoa, suolaa, pippuria
noin 1 dl turkkilaista jogurttia
1 muna
noin 0,5 dl parmesaaniraastetta
Pinnalle:
juustoraastetta ja oreganoa
Sekoita keskenään jauhot, suola ja leivinjauhe. Sekoita kylmä voi paloina joukkoon tai lisää juokseva margariini. Lisää maito. Lisää jauhoja tarvittaessa lisää niin että muodostuu kiinteä tarttumaton taikina. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Kuutio sipuli ja paprika pieneksi. Paista öljyssä pehmeäksi ja lisää loppuvaiheessa silputut valkosipulin kynnet ja kinkkusuikaleet. Mausta. Nosta sivuun jäähtymään hetkeksi.
Kaada sitten pohjan päälle.
Sekoita keskenään jogurtti, muna ja parmesaaniraaste ja kaada vuokaan. Raasta päälle juustoraastetta ja ripottele päälle oreganoa.
Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. (Pohjan ohje on Tinan keittiössä-ohjelmasta.)

torstai 22. marraskuuta 2012
Lime-valkosuklaamuffinssit
Avattu vihreä pullo limemehua huutelee jääkaapissa leipomaan :) Hyvin sopii mehu muffinsseihin, ekstraherkkuna vielä valkosuklaasydän.
10 kpl
100 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
0,5 dl limemehua (Sicilia valmismehua)
10 palaa valkosuklaata (Panda)
Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan maidon kanssa vuorotellen. Sekoita limemehu taikinaan. Täytä muffinssivuoat puolilleen, lisää valkosuklaapala sydämeksi ja täytä vielä vuoka taikinalla. Paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia.
Koristeltu tomusokerilla.

tiistai 13. marraskuuta 2012
Paistettu suklaajuustokakku
Isänpäivän kunniaksi leivoin isälleni paistetun suklaajuustokakun. Ohje Mau!kas ruokablogista. NAM!
Pohja:
150 g Digestive tai kaurakeksejä (laitoin 200 g digestivekeksejä)
3 rkl sulatettua voita (laitoin 4 rkl)
1 rkl kaakaojauhetta (laitoin tummaa reilu 1 rkl)
Täyte:
200 g tummaa suklaata (Fazerin)
600 g maustamatonta tuorejuustoa, philadelphia
1,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 dl ranskankermaa (150 g pieni purkki Valio)
3 munaa
Hienonna keksit muruiksi monitoimikoneessa (tai esim. muovipussissa kaulimella/lasin pohjalla painelemalla). Lisää joukkoon kaakaojauhe ja sulatettu voi, sekoita hyvin. Painele pyöreän (leivinpaperilla peitetyn) irtopohjavuoan 24 cm pohjalle. Kypsennä keksipohjaa 175-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia ja jäähdytä vuoassaan.
Sulata suklaa. Sekoita keskenään tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri, notkista sähkövatkaimella huolellisesti vatkaamalla. Vatkaa sekaan kananmunat yksitellen. Lisää ranskankerma sekä sulatettu suklaa. Vatkaa seosta noin minuutin ajan. Kaada juustoseos vuokaan keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Kypsennä juustokakkua 175-asteisessa uunissa noin 55 minuuttia tai, kunnes kakku on hyytynyt myös keskeltä. Ravista vuokaa varovasti kiinteyden toteamiseksi.
Anna jäähtyä seuraavaan päivää jääkaapissa.
Päälle tulevaan syvennykseen vispasin 1 dl kuohukermaa ja tein suklaakoristeen spritsaamalla ympyränmuotoisen leivinpaperin päälle ja kaatamalla sen sitten jähmetyttyä kerman päälle.

maanantai 5. marraskuuta 2012
Lime-kookospiirakka
Tämä on Kinuskikissan ohjeella, pohjaksi tein tavallisen muropohjan. Tätä mussutettiinkin koko viikonlopun ajan. Rahkapiirakkaa pienellä kookostwistillä siis.
Pohja:
1 dl juoksevaa margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
3 limeä (0,75 dl limemehua)
250 g maitorahkaa
3 dl kookosmaitoa
2 munaa
0,75 dl perunajauhoja
1,75 dl fariinisokeria
Vatkaa voi ja sokeri. Lisää muut aineet. Painele taikina voidellun piirakkavuoan tai irtopohjavuoan pohjalle.
Purista limeistä mehu. Sekoita vatkaimella kaikki täyteainekset keskenään. Kaada täyteseos vuokaan. Paista piirakkaa 200 asteessa n. 35 minuuttia. Suoja pinta foliolla reunojen saatua kevyesti väriä (kannattaa kuitenkin odottaa, että pinta on jähmettynyt). (Minun ei tarvinnut suojata foliolla ollenkaan. Piirakka oli valmis puolen tunnin paistolla.) Koristele tomusokerilla.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Focaccia
Perjantai-iltapalaksi focacciaa. Ohje on ruokatorstai-kirjasta, paitsi pinnalle laitoin ohjeesta poiketen tällä kertaa kalamataoliiveja.
pellillinen, 9 isoa palaa
9-10 dl vehnäjauhoja
4,5 dl vettä
1 rkl sokeria
rippunen suolaa
1 pss kuivahiivaa
2 rkl oliiviöljyä
Pinnalle kalamataoliiveja sekä sormisuolaa
Lisää veteen sokeri ja hitusen suolaa ja lämmitä 42 asteiseksi. Sekoita kuivahiiva kolmeen desilitraan jauhoja. Vatkaa seos lämpimään veteen ja anna seistä lämpimässä paikassa kunnes juuri kuplii. Alusta taikina jauhoilla pehmeäksi. Lisää öljy lopuksi joka irroittaa taikinan käsistä ja kulhosta. Lisää pikkusen jauhoja. Kaada pellille ja nostata hyvin. Painele kaksinkertaiseksi nousseeseen pohjaan pinnalle viipaloituja kalamataoliiveja sekä sormisuolaa. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)