perjantai 4. lokakuuta 2013

Syysboston

Tajusin iltapäivällä töissä, että tänään on kansainvälinen korvapuustipäivä, joten heti kotona tuumasta toimeen. Tein korvapuusteja ja tällaisen syysbostonin, jonka täytteenä omenaa, päärynää ja saksanpähkinöitä.


24 cm irtopohjavuoka

Pullataikina:
3 dl maitoa
25 g hiivaa
0,75 tl suolaa
1 dl sokeria
2 tl kardemummaa
7,5-9,5 dl vehnäjauhoja
100 g sulatettua voita

Täyte:
1 omena kuutioituna
1 päärynä kuutioituna
noin 50 g saksanpähkinöitä rouhittuna
0,5 dl juoksevaa margariinia
0,5 dl fariinisokeria
1 tl kanelia

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää suola, sokeri ja kardemumma. Sekoita joukkoon puolet jauhoista (4 dl) ja vatkaa taikinaa, että muodostuu parempi sitko. Lisää joukkoon jauhoja (2 dl) sekoittaen. Lisää huoneenlämpöinen rasva. Lisää loput jauhot vähitellen. Alusta taikinaa kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Peitä kulho ja laita lämpimään vesihauteeseen kohoamaan kaksinkertaiseksi.

Kauli taikina ja levitä päälle täyte, rullaa ja leikkaa korkeahkoiksi paloiksi ja aseta vuokaan noin 8-10 pullaa vieri viereen. Kohota liinalla peitettynä. Voitele munalla ja koristele raesokerilla. Paista 200 asteessa noin 30-40 min.

1 kommentti: