sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Punaherukka-valkosuklaakakku

Äidilleni tein äitienpäiväksi herkullisen uunissa paistetun juustokakun, jonka resepti löytyy Kotiliedestä. Suussa sulavaa kakkua kirpakoilla punaherukoilla maustettuna.





suorakaiteen muotoinen leipävuoka

Pohja:
150 g margariinia tai voita
0,5 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja

Täyte:
100 g valkosuklaata
500 g mascarponejuustoa
1,5 dl sokeria
2 munaa
2 rkl perunajauhoja
puolikkaan sitruunan raastettu kuori ja mehu
2-3 dl punaherukoita

Sekoita pehmeä rasva ja sokeri. Lisää kananmuna huolellisesti sekoittaen. Lisää joukkoon vehnäjauhot ja pyöräytä nopeasti taikinaksi. Kääri taikina kelmuun, painele tasaiseksi levyksi ja anna levätä jääkaapissa täytteen teon ajan. Sulata mikrossa pieniksi paloiteltu valkosuklaa. Anna jäähtyä. Sekoita mascarponejuusto, sokeri ja kanamunat hyvin keskenään. Lisää joukkoon perunajauhot, sitruunan raastettu kuori ja sitruunamehu sekä sulatettu ja jäähtynyt valkosuklaa. Sekoita tasaiseksi.

Vuoraa pitkänomainen, vetoisuudeltaan noin 1,5 litran leipävuoka leivinpaperikaistaleilla. Painele taikina jauhotetuilla käsillä vuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohjaan haarukalla reikiä. Valuta täyteseos vuokaan ja ripottele pinnalle punaherukat. Kypsennä kakkua 175-asteisessa uunissa noin tunnin ajan. Anna kakun jäähtyä kunnolla ritilällä, jolloin se myös jähmettyy hyvin. Kumoa kakku täysin jäähtyneenä tarjoiluvadille ja koristele tuoreilla herukkatertuilla.

1 kommentti:

  1. Minä löysin tämän aikoinani Pöytä kahdeksalle -blogista :) Ja hyvää oli!

    VastaaPoista