tiistai 11. helmikuuta 2025

Macarons

Macaronseja tehdessä jänskättää aina onnistuvatko ne. Tein Kinuskikissan ohjeella pieniä macaronseja kaksi pellillistä. Pursotin ne yhtäaikaa, joten toinen pellillinen kuivui kauemmin sillä aikaa kun toinen oli jo uunissa. Johtuiko siitä vai mistä, mutta toisella pellillä macaronsit nousivat uunissa sitten vain toiselta reunaltaan. Muuta vikaa ei, joten hyvin pystyi käyttämään nekin kotikäyttöön.

Tällä kertaa täytteenä puolukkaa ja tuorejuustoa.




Noin 30 pientä macaronsia. Eli noin 60 pursotettua puolikasta.

Taikina:

80 g mantelijauhetta

147 g tomusokeria

2 munanvalkuaista, noin 61-64 g

0,2 tl suolaa

28 g sokeria

Esim. Keltaista pastaväriä


Punnaa mantejauhe ja laita se ja tomusokeri terälliseen monitoimikoneeseen ja silppua jauhoksi, jotta mahdolliset isommat murut pienenevät.

Vatkaa valkuaiset ja suola vaahdoksi, siten että ei valu, kun kulhon kääntää ylösalaisin. Loppuvaiheessa lisää sokeri parissa erässä koko ajan vatkaten. Lisää väri myös loppuvaiheessa. Vältä vatkaamasta liikaa.

Siivilöi isolla siivilällä mantelijauhe-tomusokeriseos joukkoon ja sekoita hyvin, reippaasti.

Kaada pursotuspussiin jossa pyöreä tylla. Pursota pystyasennossa leivinpaperille noin 1 euron kolikon kokoisia pohjia.

Jätä kuivumaan vedottomaan paikkaan ilman suojaa noin 3å minuutiksi.

Laita uuni 130 asteeseen. Paista uunissa noin 15-20 minuuttia. Eivät saa saada väriä. Pohjat nousevat uunissa ja niihin muodostuu kaunis jalka. Älä ota liian aikaisin pois uunista, muuten voi olla vaikea irroittaa niitä leivinpaperista. Jätä jäähtymään ja irroita vasta sitten painamalla toisella kädellä leivinpaperin alta. Älä paina macaronsin päältä, menevät herkästi rikki.


Täyte:

1 dl pakastepuolukoita

100 g maustamatonta tuorejuustoa

3 rkl tomusokeria

3 rkl vaniljakreemijauhetta


Sulata puolukat. Murskaa. Sekoita muut ainekset sekaan. Kaada pursotuspussiin, ei välttämättä tarvitse tyllaa.

Pursota noin 1 tl puoleen pohjista ja aseta toinen puolikas päälle painamalla varovasti reunoista. Älä paina päältä, menevät herkästi rikki.

Säilyvät jääkaapissa pari päivää rapeina ja sitkeinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti