Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mustikoista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mustikoista. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. heinäkuuta 2025

Mustikkapiirakkajuustokakku

Tämä resepti on Kakkukatrin kirjasta. Tein täytteen puolikkaana eli alla ohje miten tein.



18 cm irtopohjavuoka

Mustikkapiirakka:

1 muna

0,75 dl sokeria

1 dl kermaa

50 g juoksevaa margariinia

2,5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

2 dl tuoreita mustikoita


Juustokakku:

2 dl vispikermaa

150 g tuorejuustoa

150 g valkosuklaata


Vuoraa vuoka leivinpaperilla. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi. Lisää kerma, juokseva ja kuivat aineet. Sekoita. Kaada vuokaan. Paista n.25-30 min. Anna jäähtyä täysin.

Sekoita jäähtynyt sulatettu suklaa sekoitettuun tuorejuustoon. Lisää vispattu kerma.

Kaada pohjan päälle ja tasoita. Anna jäähtyä 4 tuntia 

torstai 14. maaliskuuta 2024

Paistettu mustikkajuustokakku

Todella ihanan pehmeä uunissa paistettu juustokakku. Tätä olen tehnyt jo kerran 14 vuotta sitten ja löytyy blogistakin.

Resepti yhdistetty useista lähteistä.


Pohja 24 cm irtopohjavuokaan:
200 g leivontamargariinia
1 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 munaa

Sekoita ainekset keskenään tasaiseksi massaksi ja laita jääkaappiin täytteen teon ajaksi.
Laita irtopohjavuokaan leivinpaperi ylös reunoille asti.

Täyte:
625 g mascarponejuustoa (2,5 pakettia)
purkki kondensoitua maitoa
0,6 dl sokeria
1 rkl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
4 kananmunaa
noin 2 dl mustikoita

Laita uunin pohjalle korkeareunainen pelti johon kuumaa vettä puolilleen. Lämmitä uuni 150 asteeseen.
Sekoita mascarponejuusto pehmeäksi. Lisää kondensoitu maito purkista ja sekoita. Sekoita yhteen sokeri, vehnäjauho ja vaniljasokeri ja lisää seokseen. Sekoita kananmunat yksitellen joukkoon vain sen aikaa että sekoittuvat.
Painele taikina vuokaan ja reunoille. Kaada puolet täytteestä pohjan päälle, lisää puolet mustikoista, lisää loput täytteestä ja loput mustikat päälle. Paista 150 asteisessa uunissa noin 75 minuuttia. Keskeltä jää hyllyväksi. Sammuta uuni ja anna juustokakun seistä uunissa vielä 1-4 tuntia. Tunnin päästä ota nuolija ja pyöritä sillä kakku vuoan reunoista irti. Nosta jäähtymään huoneenlämpöön ja lopulta jääkaappiin yön yli.



perjantai 6. joulukuuta 2019

Piilokuviollinen mustikkajuustokakku


Itsenäisyyspäivän piilokuviollinen mustikkajuustokakku.






Leipävuoka

Taikina pohjalle ja sisälle:
200 g kermaviiliä
1,25 dl öljyä
2 munaa
2,5 dl vehnäjauhoa
1,5 dl perunajauhoja
2 tl tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
noin 40-50 g valkosuklaata

Kostutus:
noin 0,5 dl vettä

Mustikkatäyte:
100 g pakastemustikoita
2 dl flora vanillaa
125 g mascarponejuustoa
2 rkl tomusokeria
2 liivatelehteä
1 rkl vettä

Sekoita kermaviili, öljy ja munat vatkaimell. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää ne vähitellen seoksen joukkoon Rouhi suklaa ja lisää taikinaan. Kaada taikina pellille leivinpaperille. Paista 175 asteessa noin 20-30 minuuttia kunnes pinta on kullanruskea. Anna hetki jäähtyä ja leikkaa sopivan kokoinen levy joka sopii asetettavaksi leipävuoan pinnalle kun vuoka on täytetty sekä ota sydänmuotilla sydämiä niin monta että mahtuvat vuokaan vierekkäin ja että reunoille jää tyhjää tilaa täytteelle. Kostuta kaikki palat vedellä sutimalla pullasudilla kevyesti.

Sulata ja soseuta mustikat tehosekoittimen terällä. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vispaa täytteeseen tuleva vanilla vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää mascarpone ja tomusokeri ja sulatetut ja soseutetut mustikat ja sekoita uudestaan. Purista liivatteista ylimääräinen vesi, kiehuta 1 rkl vettä kattilassa ja sulata siihen liivatteet laskemalla ne hitaasti kädestä kattilan kulmassa olevaan kuumaan vesitilkkaan. Kaada liivateneste ohuena nauhana täytteeseen samalla sekoittaen sähkövatkaimella.

Laita leipävuokaan kelmu joka yltää vuoan reunojen yli. Täytä pohjalle täytettä parin senttimetrin verran. Lisää sydämet vuokaan keskellä ylösalaisin vieri viereen, mutta jätä päätyihin tyhjää tilaa. Täytä vuoka täytteellä täyteen, työnnä varovasti reunoillekin täytettä pohjaan asti. Laita päälle kakun pohjaksi tuleva taikinalevy. Vuoraa kelmulla ja laita jääkaappiin yöksi.

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Mustikkapiirakka

Veneellä vietetyn kesäloman ainoa metsästä löytynyt mustikkapiirakka :) Helppo murotaikinapohja ja tuoreet itsepoimitut mustikat. Yksinkertaista ja kesäistä. Vaniljakastikkeen kera tietysti.


piirakkavuoka

100 g voita tai 1 dl juoksevaa margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

noin 3-4 dl tuoreita mustikoita

Vatkaa voi ja sokeri. Lisää muut aineet. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia. (Kaasu-uunissa hiukan pidempään :)

maanantai 15. helmikuuta 2016

Mustikkakakku

Tämä kakku oli oikein herkullista. Resepti on muokattu Pirkasta. Jätin myös kuorrutteen pois.




irtopohjavuoka 18 cm


100 g juoksevaa margariinia
1 dl sokeria 
2 munaa 
0,5 dl turkkilaista jogurttia 
2,25 dl vehnäjauhoja 
1 tl leivinjauhetta 
0,5 tl jauhettua kardemummaa 
150 g pakastemustikoita


Voitele irtopohjavuoan reunat ja vuoraa pohja leivinpaperilla. Vatkaa pehmeä rasva, sokeri, munat ja turkkilainen jogurtti tasaiseksi taikinaksi. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kardemumma keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan. Pyörittele jäiset mustikat pienessä määrässä jauhoja ja sekoita varovasti taikinan joukkoon. Levitä taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin 40 minuuttia, nosta sitten tarvittaessa lämpötilaa 200:n asteeseen ja anna paistua kypsäksi, että kakku muuttuu kullanruskeaksi. Anna kakun hieman jäähtyä ennen vuoan irrottamista.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Mustikkainen rahkapiirakka

Helppo resepti pakastemustikoista. Pehmoinen rahkatäyte maukkaalla muropohjalla, ja isäni keräämiä mustikoita antamassa kesäisiä muistoja :)







piirakkavuoka

Murotaikina:
100 g voita tai 1 dl juoksevaa margariinia 
1 dl sokeria 
1 muna 
3 dl vehnäjauhoja (tai 2,5 dl) 
1 tl leivinjauhetta 

Täyte:
noin 3-4 dl mustikoita
purkki rahkaa
1 dl maitoa
0,75 dl sokeria
1 rkl perunajauhoja
1 muna

Sekoita pohjan ainekset yhteen. Painele voidellun vuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita täytteen ainekset yhteen. Kaada mustikat pohjalle ja täyteseos päälle. Paista 175 asteessa noin 30 min. Parasta jääkaappikylmänä kun täyte on hyytynyt sileäksi.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kaura-mustikkakeksit

Sama resepti kuin kaura-punaherukkakekseillä, joita olen leiponut aikaisemmin. Tosi hyviä!



12 kpl

100 g pehmeää voita 
1,5 dl sokeria 
1 muna 
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaurahiutaleita 
1 tl kardemummaa 
0,5 tl leivinjauhetta 
n. 1,5 dl tuoreita tai jäisiä mustikoita

Vatkaa huoneenlämmössä pehmentynyt voi sokerin kanssa kuohkeaksi ja lisää muna ja sekoita. Sekoita keskenään jauhot, kaurahiutaleet, kardemumma ja leivinjauhe. Sekoita ne seoksen joukkoon ja kääntele joukkoon mustikat. Ota taikinasta reiluja ruokalusikallisia jleivinpaperin päälle ja litistä hieman, mutta älä paina ihan litteiksi. Jätä palleroiden väliin reilusti tilaa, sillä keksit leviävät melko paljon uunissa. Neljä keksiä mahtuu yhteen riviin. Paista 200-asteisessa uunissa n. 12 minuuttia, kunnes keksit ovat kullanruskeita.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Mustikka-rahkapiilo

Vuosi 2015 alkaa kakulla. Kakun sisällä piilossa mustikoita ja rahkaa.



24 cm irtopohjavuoka

Pohja:
200 g voita 
2 dl sokeria 
1 kananmuna 
4 dl vehnäjauhoja 
1 tl leivinjauhetta 

Täyte:
3 dl pakastemustikoita 
250 g maitorahkaa 
0,5 dl sokeria 
2 tl perunajauhoja 
1 kananmuna

Sekoita kuutioitu voi ja sokeri sekaisin. Lisää kananmuna, vehnäjauhot sekä leivinjauhe. Sekoita taikina tasaiseksi. Painele puolet taikinasta voidellun kakkuvuoan pohjalle ja reunoille. 

Ripottele puolet mustikoista pohjalle. Sekoita muut täyteainekset keskenään ja levitä vuokaan. Ripottele loput mustikat rahkan päälle. Taputtele lopusta taikinasta käsissä ohuempi lätty ja nosta täytteen päälle. Pintaan saa jäädä reikiä. Venyttele pinta reunojen taikinaan kiinni. Paista uunissa 180 asteessa noin 55-60 min. Anna hetki tasaantua ja irroita vuoasta lastojen avulla tarjoilualustalle. Maistele lämpimänä ja kylmänä.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Mustikkainen valkosuklaajuustokakku

Uunissa paistettu pieni juustokakku on ihanan pehmoista.




18 cm irtopohjavuoka

Pohja:
130 g eli 8 kpl digestivekeksejä
50 g voita

Täyte:
200 g philadelphiajuustoa
100 g turkkilaista jogurttia
1 muna
0,5 dl sokeria
0,5 rkl vehnäjauhoja
65 g valkosuklaata (Panda)
1 dl mustikoita

Jauha keksit ja sulata voi. Sekoita ne yhteen. Leikkaa vuoan pohjalle leivinpaperiympyrä ja voitele pohja ja reunat juoksevalla margariinilla. Painele keksiseos pohjalle ja reunoille lusikan avulla.

Sulata suklaa varovasti mikossa ja anna jäähtyä välillä sekoitellen. Sekoita juusto, jogurtti, kananmuna, sokeri ja vehnäjauhot sekaisin. Nostele seosta pari kolme ruokalusikallista valkosuklaan joukkoon ja sekoita nopeasti, että se jäähtyisi. Sekoita kaikki sitten yhteen. Kaada vuokaan puolet täytteestä, ripottele jäiset tai tuoreet mustikat pinnalle ja kaada loput täytteestä vielä päälle. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja irroita sitten vuoasta. Siirrä jääkaappiin ja anna jäähtyä täysin kylmäksi, muuten täyte maistuu rakeiselta. (Tuplaa ohje jos haluat isomman kakun noin 26 cm vuokaan.)

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Mustikkapiirakka

Löytyihän se kesäloman pakollinen mustikkapiirakka saaren painanteesta :)




piirakkavuoka

Murotaikina:
100 g voita tai 1 dl juoksevaa margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja (tai 2,5 dl)
1 tl leivinjauhetta

Päälle:
noin 5 dl tuoreita mustikoita

Vatkaa voi ja sokeri. Lisää muut aineet. Painele taikina voidellun piirakkavuoan tai irtopohjavuoan pohjalle. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.

maanantai 13. elokuuta 2012

Pikainen mustikkapulla

Mustikoita on metsät pullollaan. Napattiin taas vähän yhdestä saaresta ja tein pikaisen mustikkapullan, jonka resepti löytyy mm. Pakkopullasta. Pikkusen muokkasin reseptiä. Hyvää!



piirakkavuoka

Taikina:
1,5 dl sokeria
2 munaa
2 dl maitoa
125 g pehmeää margariinia tai juoksevaa margariinia
2 tl kardemummaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Päälle:
noin 3-4 dl tuoreita mustikoita

Sekoita munat ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon maito ja margariini sekoitellen. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, sekoita vain sen verran, että taikina tasoittuu.
Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan. Ripottele päälle puolet tuoreet mustikat.
Paista 175 asteessa alimmalla ritilätasolla noin 35 min. 

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Créme vanille mustikkatorttu

Mustikkakausi jatkuu. Kinuskikissan reseptillä tein piirakan käyttämällä omenoiden sijaan tuoreita mustikoita. Olen tehnyt samaa aiemmin omenoillakin. Pikkuisen parempaa oli tämä versio :) Veneolosuhteissa pikkuisen hankala tehdä... Pienikin aalto ja täytettä läikkyi yli reunojen...




piirakkavuoka

Pohja:
3,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
ripaus suolaa
125 g voita
2 rkl vettä

Täyte:
1 tölkki kondensoitua maitoa (ei keitettyä)
1,5 dl maitoa
2 munaa
1 vaniljatanko
noin 5 dl tuoreita mustikoita


Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja suola. Lisää voi ja nypi tasaiseksi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä piirakkavuokaan. Sekoita yhteen kondensoitu maito purkista, maito, kananmunat ja vaniljatangon siemenet. Kaada pohjan päälle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia ja ripottele sitten päälle mustikat ja paista vielä noin 10 minuuttia. Suojaa tarvittaessa foliolla jos reunat uhkaavat tummua.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Mustikkapiirakka

Saaresta keräsimme mustikoita ja leivoin niistä ihanan mustikkapiirakan. Ensimmäisen virallisen lomapäivän kunniaksi :D


piirakkavuoka

Murotaikina:
100 g voita tai 1 dl juoksevaa margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Päälle:
puoli litraa tuoreita mustikoita

Tarjoiluun:
kevyesti vispattua flora vanillaa


Vatkaa voi ja sokeri. Lisää muut aineet. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle. Ripottele päälle tuoreet mustikat. Paista 225 asteessa n. 20 minuuttia. Anna hetki jäähtyä. Tarjoile kevyesti vispatun vanillakastikkeen kera.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Omena-, raparperi- ja marjaleivonnaiset vanhasta blogista

Tässä on kollaasi vanhassa blogissani "Annikan keittiössä" olleista omena-, raparperi- ja marjaleivonnaisista. Kaikkiin on lisätty nyt reseptit.


OMENA-JOGURTTIPIIRAKKA:
7.5.12
Ohje on Anun keittiöstä.

Pohja:
100 g voita tai 1 dl juoksevaa margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja (tai 2,5 dl)
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa voi ja sokeri. Lisää muut aineet. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle.

Täyte:
3 dl turkkilaista jogurttia (punnitsin 300 g)
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
2-3 omenaa lohkoina

Sekoita jogurtti, muna ja sokerit keskenään. Kaada seos piirakkapohjalle. Levitä päälle ohuita omenanlohkoja vuokaa kiertäen. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla n. 30 minuuttia.



OMENAKEIKAUSKAKKU:
2.4.12
20 cm irtopohjavuoka

Vuoan pohjalle:
0,25 dl juoksevaa margariinia
0,5 dl fariinisokeria
2-3 omenaa

Taikina:
0,75 dl juoksevaa margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1,25 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Levitä pohjalle pullasudilla juokseva margariini ja fariinisokeri sekaisin. Asettele omenasiivut vuokaan.

Vaahdota taikinaa varten juokseva margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna. Sekoita vanilliinisokeri, jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää joukkoon. Kaada taikina omenasiivujen päälle ja levitä lusikalla. Paista kakkua uunissa 170 asteisessa uunissa n. 35-40 minuuttia. Suojaa uunin pohja laittamalla ritilän alle pelti! Kumoa tarjoiluvadille. Nauti vaniljajäätelön kera.


VENÄLÄINEN OMENAKAKKU:

24.3.12
Ohje muokattu Kotikokista.

20 cm irtopohjavuoka

4 omenaa = 300 g kuutioita
noin 0,4 dl tummaa rommia (Captain Morgan)
175 g voita
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
noin 2,8 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
3 munaa
40 g mantelijauhetta (puoli pss)
ripaus kanelia

Anna omenakuutioiden imeytyä rommissa puoli tuntia.
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Lisää omenat, sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada taikina jauhotettuun irtopohjavuokaan ja paista 180 asteessa noin 40-50 minuuttia.
Kumoa ja sirottele jäähtyneen kakun päälle tomusokeria.


CRÉME VANILLE-TORTTU:

11.3.12
Ohje Kinuskikissalta.

piirakkavuoka

Pohja:
3,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
ripaus suolaa
125 g voita
2 rkl vettä

Täyte:
4 omenaa
1 tölkki kondensoitua maitoa (ei keitettyä)
1,5 dl maitoa
2 munaa
1 vaniljatanko
kanelia

Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja suola. Lisää voi ja nypi tasaiseksi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä piirakkavuokaan. Kuori omenat ja viipaloi ja asettele pohjan päälle. Sekoita yhteen kondensoitu maito purkista, maito, kananmunat ja vaniljatangon siemenet. Kaada omenoiden päälle varovasti. Ripottele päälle kanelia. Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia. Suojaa tarvittaessa foliolla jos reunat uhkaavat tummua.


OMENAPIILO:

12.11.11
20 cm irtopohjavuoka

200 g voita
2 dl sokeria
1 kananmuna
4 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
3 omenaa kuutioituna
noin 2,5 dl turkkilaista jogurttia (tai maitorahkaa)
0,5 dl sokeria
2 tl perunajauhoja
1 kananmuna


Vatkaa rasvaa,  sokeri sekä vaniljasokeri sekaisin. Lisää kananmuna, vehnäjauhot sekä leivinjauhe. Sekoita taikina tasaiseksi. Painele reilu puolet taikinasta voidellun kakkuvuoan pohjalle. Sekoita täyteainekset keskenään ja levitä pohjan päälle. Levitä loput taikinasta täytteen päälle. Paista uunissa 180 asteessa noin tunti, laita loppuvaiheessa päälle folio ettei pinta pala. Laita uuniin pelti alle, koska vuoka voi vuotaa. Jäähdytä piilo vuoassaan. Kumoa tarjoilualustalle ja anna vielä jäähtyä. Koristele tomusokerilla.


OMENA-KAURAPAISTOS:

24.10.11
 piirakkavuoka tai muu vuoka

3-5 omenaa (nyt oli 3)
kanelia
100 g voita
1 dl sokeria (tai 1,5 dl fariinisokeria)
2,5 dl kaurahiutaleita

Laita uuni kuumenemaan. Kuori ja viipaloi omenat. Kaada vuokaan ja sekoita joukkoon kanelia. Sulata voi. Sekoita sulaan voihin sokeri ja kaurahiutaleet. Kaada seos omenoiden päälle ja paista 200 °C n. 30 min. Tarjoile vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.


RAPEA OMENA-KAURAPAISTOS:
15.10.11

Piirakkavuoka

150 g voita
3 dl isoja kaurahiutaleita
1 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl vaniljasokeria
0,25 dl vaaleaa siirappia
0,5 dl kuohukermaa tai maitoa
4 isoa omenaa
kanelia

Sulata voi ja anna sen hieman jäähtyä. Sekoita keskenään kaurahiutaleet, sokeri, vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Kaada joukkoon voisula ja sekoita. Lisää lopuksi vielä siirappi ja maito ja sekoita tasaiseksi. Kuori omenat, poista siemenkodat ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Kaada omenaviipaleet voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija n. 27 cm) ja ripottele päälle kanelia. Levitä päälle taikina. Paista uunin keskiosassa 175 asteessa n. 30 minuuttia kunnes pinta on rapea ja kullanruskea. Tarjoile vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.


PERINTEINEN RAHKA-OMENAKAKKU:


19.9.11
Ohje Valiolta.

24 cm irtopohjavuoka

Murotaikinapohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 prk maitorahkaa (yhteensä 500 g)
2 dl kuohukermaa
2 rkl perunajauhoja
2 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1/4 sitruunan mehu
1 tl vaniljasokeria

Päälle:
3 omenaa, kanelia ja sokeria

Vatkaa voi ja sokeri. Lisää muut aineet. Pingota vuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele reunat. Painele taikina pohjalle ja reunoille.

Sekoita täytteen ainekset hyvin keskenään (kermaa ei vispata) (voit sekoittaa samassa kulhossa kuin missä teit taikinan). Kaada vuokaan. Lado omenanaviipaleet täytteen päälle. Sirota päälle kanelia ja sokeria.

Paista 175 asteessa n.50 min. Jää keskeltä hyllyväksi. Anna jäähtyä kylmäksi ja irrota vasta sitten vuoasta.


HIENO OMENAKAKKU:

15.9.10
Puolitin Kyökkipiika Katilta löytyneen reseptin.

15 cm irtopohjavuoka

Täyte:
2 omenaa
1 dl vettä
0,5 dl sokeria
1 tl kanelia
1/2 sitruunan kuori
2 rkl sitruunamehua

Kuutio omenat. Yhdistä kaikki kattilaan ja keitä hiljalleen kunnes omenat ovat pehmentyneet. Jäähdytä ja valuta siivilässä.

Taikina:
100 g leivontamargariinia
1 dl sokeria
2 munaa
1,5 dl vehnäjauhoja
0,25 tl leivinjauhetta
1/4 sitruunan kuori

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää jauhot ja sitruunankuori.
Kaada puolet taikinasta voideltuun irtopohjavuokaan. Kaada omenakuutiot pinnalle ja levitä loppu taikina päälle.
Paista 175 asteessa noin 25-30 minuuttia. Nostin vielä lopuksi lämmön 225:een, jotta piirakka saisi väriä.

RAPARPERI-KAURAKAKKU:

23.6.12
Resepti Pampulalta.

Taikina:
150 g margariinia (laitoin voita)
2 dl sokeria
3 munaa
1 tlk kermaviiliä (laitoin 200 g turkkilaista jogurttia)
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta

Raparperihilloa:
500 g raparperia (laitoin 300g)
0,5-1 dl vettä (laitoin 0,5 dl)
0,5 dl sokeria

Pinnalle:
100 g sulaa voita
1,5 dl fariinisokeria
3 dl kaurahiutaleita
1 tl vanilijasokeria
1 rkl vehnäjauhoja

Pilko raparperit kattilaan, lisää vesi ja sokeria. Keittele miedolla lämmöllä raparperipalat pehmeiksi.

Vaahdota voi ja sokeri, lisää munat yksitelen voimakkaasti vatkaten. Lisää kermaviili ja keskenään sekoitetut; vehnäjauho, vanilijasokeri ja leivinjauhe.

Levitä taikina 24cm halk. irtopohjavuokaan (pingota vuoan pohjalle leivinpaperi valmiin kakun siirtoa helpottamaan). Taikinan väliin voit halutessasi laittaa pehmennettyjä raparperin paloja (levitä puolet taikinasta vuokaan, nostele rap.paloja parin sentin päästä reunasta ympyrän muotoon ja nosta loput taikinat päälle). Paista 175 asteessa uunin alaritilätasolla 45 min.

Poista uunista ja levitä raparperit kakun päälle tasaisesti. Valmista kaurakuorute sekoittamalla kaikki ainekset sulatettuun voihin. Levitä raparperien päälle ja paista uunissa vielä 15min, sammuta uuni ja jätä kakku jälkilämpöön n.10minuutiksi.


MANTELINEN RAPARPERIKEIKAUSKAKKU:

11.3.11

26 cm irtopohjavuoka

Pohjalle:
0,5 dl juoksevaa margariinia
1 dl fariinisokeria
noin 8-9 dl pakasteraparperikuutioita
noin 100 g mantelimassaa

Taikina:
1,5 dl juoksevaa margariinia (laitoin 1 dl juoksevaa ja 50 g voita paloina)
2 dl sokeria
2 munaa
2,5 dl vehnäjauhoja (laitoin 2 dl vehnäjauhoja + 0,5 dl kaurahiutaleita)
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Sekoita juokseva, fariinisokeri sekä raparperit sekaisin vuoassa ja tasoita pohjalle. Ripottele mantelimassa päälle.
Vaahdota taikinaa varten juokseva margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen sekoittaen. Sekoita jauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe keskenään ja lisää muna-sokerivaahtoon. Kaada taikina raparperinpalojen päälle. Paista kakkua uunissa 170 asteisessa uunissa n. 45 minuuttia. Jäähdytä kakku hyvin ja kumoa tarjoiluvadille.

RAPARPERIPIIRAKKA VANILJAKREEMIKUORRUTUKSELLA:

13.12.10

Piirakkavuoka

Murotaikinapohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
noin 4 dl pakaste-raparperinpaloja

Vaniljakreemikuorrutus:
0,5 dl vaniljakreemijauhetta
2 dl kylmää vettä

Sekoitetaan nopeasti lusikalla vaniljakreemijauhe sekä kylmä vesi yhteen.
Tee pohja: sekoita voi ja sokeri. Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle. Paista pohjaa ilman täytettä ensin 200 asteessa 6 min (tee haarukalla ensin paljon reikiä) ja täytteen kanssa vielä 20 minuuttia.



MANTELINEN RAPARPERIPIIRAKKA:
15.6.10
Piirakkataikina:
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl manteliaromia
1,25 dl sokeria
0,75 dl juoksevaa margariinia tai voisulaa
1 muna
1 dl maitoa

Sekoita vehnäjauho, leivinjauhe, manteliaromi, sokeri ja juokseva margariini. Lisää maito ja muna. Sekoita nopeasti löysäksi taikinaksi. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle.

Päälle:
noin 2 raparperia pätkittynä
vettä
sokeria

Keitä raparperit pätkinä sokerivedessä pehmeämmäksi, noin 5 minuuttia. Asettele vuokaan.

Mantelimurukuorrutus:
0,5 dl juoksevaa margariinia 
0,5 dl sokeria
noin 1 dl mantelijauhoja
(tarvittaessa vehnäjauhoja)

Sekoita keskenään ja ripottele piirakan päälle. (Lisää tarvittaessa vehnäjauhoja, että saat kiinteän murukuorrutuksen)

Paista piirakkaa 225 asteessa 20-25 minuuttia.

RAPARPERIKEIKAUSKAKKU:

5.2.10

20 cm irtopohjavuoka

Vuoan pohjalle:
0,25 dl juoksevaa margariinia
0,5 dl fariinisokeria
noin 3 dl raparperinpaloja

Taikina:
0,75 dl juoksevaa margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniliinisokeria
1,25 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Levitä pohjalle pullasudilla juokseva margariini ja fariinisokeri sekaisin. Asettele raparperinpalat vuokaan.

Vaahdota taikinaa varten juokseva margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna. Sekoita vanilliinisokeri, jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää varovasti muna-sokerivaahtoon. Kaada taikina raparperinpalojen päälle. Paista kakkua uunissa 170 asteisessa uunissa n. 35 minuuttia. Jäähdytä kakku hyvin ja kumoa tarjoiluvadille.



PUNAHERUKKAPIIRAKKA MURUKUORRUTUKSELLA:
8.4.12

pellillinen

Piirakkapohja pellilliseen:
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2,5 dl sokeria
1,5 dl juoksevaa margariinia tai voisulaa
2 munaa
2 dl maitoa

Sekoita vehnäjauho, leivinjauhe, vaniljasokeri, sokeri ja juokseva margariini. Lisää maito ja muna. Sekoita nopeasti löysäksi taikinaksi. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille.

Päälle:
5-8 dl punaherukoita

Ripottele päälle marjat.


Murukuorrutus pellilliseen:
1 dl juoksevaa margariinia tai 100 g voisulaa
1 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria

Levitä pohjan päälle pellille punaherukat. Yhdistä murukuorrutuksen ainekset. Paista piirakka 225 asteessa noin 12 minuuttia, jonka jälkeen ripottele murukuorrutus päälle ja paista vielä noin 15-20 minuuttia.

PUOLUKKASPIRAALI:
28.9.09

Kinuskikissalta pienennetty resepti.

20 cm irtopohjavuokaan

Pohja:
100 g voita tai 1 dl juoksevaa margariinia
1/2 dl sokeria
1 muna
noin 2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa

Vatkaa voi ja sokeri. Lisää muut aineet. Lisää jauhoja tarvittaessa että saat kiinteän, kulhoon tarttumattoman taikinan. Painele taikina voidellun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte:
0,37 dl eli noin 3 rkl perunajauhoja
2 rkl sokeria
2,5 dl rasvatonta maitoa
1 keltuainen
noin 0,5 tl vaniljauutetta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
noin 2 dl puolukoita
2 rkl sokeria
2 rkl perunajauhoja

Sekoita kattilassa perunajauhot ja sokeri ja vähän kerrassaan maitoa. Lisää keltuainen ja sekoita kunnolla joukkoon. Lisää vaniljauute. Laita liesi päälle ja kuumenna kiisseliä liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes se kiinteytyy. Nosta kattila pois liedeltä. Sekoita joukkoon tuorejuusto. Säästä halutessasi osa kiisselistä piirakan pinnalle. Levitä loput pohjan päälle.
Sekoita puolukoihin sokeri ja perunajauhot. Levitä puolukat täytteen päälle.
Pinnan kuviointi: laita säästämäsi vaniljatäyte pakastuspussiin ja leikkaa kulma auki. Valuta täytettä puolukoiden päälle spiraaliksi tai muuten kuvioiden.
Paista 200 asteessa 30-35 minuuttia. Suojaa pinta foliolla, kun pohjan reunat ovat saaneet hieman väriä. Anna piirakan jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista. (En suojannut foliolla, joten tuorejuustopinta sai reunasta vähän väriä, mutta maussa ei sitä yhtään huomannut.)




PUNAHERUKKAPIIRAS:

18.8.09

Chocomumin vadelmapiiraan marjat vaihtuivat punaherukoihin.

Pohja:
1,5 dl juoksevaa margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi, lisää muna hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle. Paista 200 asteisessa uunissa 10-12min. Anna pohjan jäähtyä.

Täyte:
1,5 dl Flora vispiä
200 g Valio crème fraichea
1 dl fariinisokeria

Kostutus:
maitoa + pari tippaa vaniljauutetta

Päälle:
noin 2,5 dl punaherukoita

Kiille:
1 dl vettä + 1/2 dl hyytelösokeria

Vaahdota Flora vispi, lisää joukkoon ranskankerma sekä fariinisokeri ja vatkaa kunnes fariinisokeri on liuennut. Kostuta pohja maito-vaniljauute-seoksella ja kaada täyte pohjan päälle. Ripottele punaherukat. Valmista vedestä ja hyytelösokerista kiille pakkauksen ohjeen mukaan ja sivele pullasudilla punaherukoiden päälle.



MUSTIKKAPIIRAKKA:

24.7.09

Pohja: 
1 dl Flora Culinesse kevyt
3 rkl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sekoita Culinesse ja sokeri keskenään, lisää kananmuna voimakkaasti vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita. Painele voideltuun piirakkavuokaa


Täyte:
noin 5 dl mustikoita

Ripottele mustikat pinnalle.  Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia.



KUNINGATARPIIRAKKA:

6.7.09

Ohje on muokattu kirjasta Pipareista pitsikakkuun.

Pohja:
100 g voita
3 rkl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota voi ja sokeri, lisää kananmuna voimakkaasti vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita. Painele voideltuun piirakkavuokaan.

Täyte:
noin 4 dl pakastemustikoita ja -vadelmia
200 g  kermaviiliä
1 kananmuna
3 rkl sokeria
1 tl vaniliinisokeria

Ripottele mustikat ja vadelmat pinnalle. Sekoita kananmuna kermaviiliin ja mausta sokereilla. Kaada päälle. Paista uunin alatasolla 225 asteessa noin 20 minuuttia. (Ohjeessa oli peräti 35-40 minuuttia, varmaan virhe.)



VIIKONLOPUN MUSTIKKAPIIRAKKA:

19.6.09

Ohje on kirjasta Pipareista pitsikakkuun.

Pohja:
100 g voita
3 rkl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota voi ja sokeri, lisää kananmuna voimakkaasti vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita. Painele voideltuun piirakkavuokaan.

Täyte:
noin 4 dl pakastemustikoita
200 g  kermaviiliä
1 kananmuna
3 rkl sokeria
1 tl vaniliinisokeria

Ripottele mustikat pinnalle. Sekoita kananmuna kermaviiliin ja mausta sokereilla. Kaada päälle. Paista uunin alatasolla 225 asteessa noin 20 minuuttia. (Ohjeessa oli peräti 35-40 minuuttia, varmaan virhe.)




MANSIKKA-RAPARPERIPIIRAKKA:

16.4.09

Murotaikina:
150 g voita
1 dl sokeria (laitoin 1/2 dl sokeria ja 1/2 dl muscovadosokeria)
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa voi ja sokeri. Lisää muut aineet. Voitele vuoka ja levitä taikina vuokaan. Täytä pakastemansikoilla ja -raparperinpalasilla.

Vaniljakreemiseos:
3 dl kylmää vettä
1 dl vaniljakreemijauhetta

Sekoitetaan 3 minuuttia nopeasti ja annetaan seistä noin 5 minuuttia ennen kaatamista marjojen päälle.
Ravistele vuokaa vielä varovasti, että vaniljakreemiseos levittyy joka puolelle.

Paista 225 °C n. 20 min.
Nautitaan jäähtyneenä vaniljajäätelön kera.


MANSIKKAKAKKU:

12.7.11

15 cm irtopohjavuoka

2 munan täytekakkupohja:
2 kananmuna
0,75 dl sokeria
0,75 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
0,25 tl leivinjauhetta

Vaahdota huoneenlämpöinen kananmuna ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää siivilän läpi massan joukkoon varovasti sekoittaen. Voitele ja jauhota vuoka vehnäjauhoilla. Paista 175 asteessa noin 20-25 min. Kokeile kypsyys tikulla.

Kostutus:
1 dl sitruunanmakuista kivennäisvettä

Täyte diplomaattikreemi yhdessä välissä ja mansikkaviipaleita kreemin alla ja päällä:
noin 0,75 dl vaniljakreemijauhetta (Milletti) (0,5 dl sallisen)
1,25 dl kylmää vettä
1 dl flora vispiä

Sekoita vaniljakreemijauhe kylmään veteen nopeasti. Vispaa kreemiä muutama minuutti.
Vispaa kerma ja sekoita valmis vaniljakreemi sekaan.

Koristelu: 
Vispattu loput vispistä, 1,5 dl, ja kuorrutettu kakku ohuelti ja pursotettu reunat.
Päällä vielä mansikkaviipaleita.